Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Viinit ruokakauppoihin? Ministeriöltä tyrmäys

8:27img
Uuden kyselytutkimuksen mukaan miedot viinit halutaan ruokakauppojen valikoimiin.
Julkaistu 25.05.2023 16:16

MTV LIFESTYLE – STT

Sosiaali- ja terveysministeriö ei näe viinien tuomista ruokakauppoihin hyvänä asiana.

Jos terveys- ja talouspolitiikan tavoitteena on vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja ja kustannuksia julkiselle taloudelle, viinien tuonti ruokakauppoihin ei toteuttaisi näitä tavoitteita, katsotaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallitusneuvotteluihin toimittamassa kalvosarjassa.

STM:n kalvon mukaan kävisi juuri päinvastoin.

STM on hallitusneuvotteluiden kuulemisessa kertonut muun muassa Suomen alkoholipolitiikasta, alkoholikaupasta ja mahdollisista muutostarpeista.

STM:n hallitusneuvotteluihin toimittamissa kalvoissa katsotaan, että viinien tuonti ruokakauppoihin tarkoittaisi myös sitä, että "maailman keskittyneimmän päivittäistavarakaupan suhteellinen asema esimerkiksi kotimaiseen alkutuotantoon ja elintarviketeollisuuteen vahvistuisi".

– Alkoholimarkkinoilla ostettujen juomien juominen kotona ja julkisilla paikoilla lisääntyisi ja vastaavasti ravintolassa juonti voisi vähentyä, STM katsoo.

2:59img

Mietojen viinien tuominen ruokakauppoihin tarkoittaisi satojen miljoonien eurojen kotimaan markkinoiden avautumista.

Lue myös: Kysely: Enemmistö suomalaisista haluaa miedot viinit ruokakauppojen hyllyille – "Tätä keskustelua on käyty jo vuodesta 1995"

Ministeriön mukaan Alkon monopolin suhteen vaihtoehtoja on kaksi –  joko nykytilan säilyttäminen suunnilleen ennallaan tai kaikkien alkoholijuomien vähittäismyynti säädetään luvanvaraiseksi suunnilleen samalla tavalla kuin nykyisin.

STM katsoo, että jälkimmäisen vaihtoehdon terveys- ja talousvaikutukset olisivat huomattavia.

– Arvioidut yli 10 000 sairaalajaksoa vuosittain on joko pois jostain muusta hoidosta tai ne lisäävät julkisia menoja. Vastaavasti jos hallituksella on käytettävissään esimerkiksi 40 miljoonaa euroa, ne voidaan kuluttaa joko psykoterapian hoitotakuun osittaiseen toteuttamiseen tai edellä mainittuun alkoholihoitoon, STM:n kalvossa todetaan.

Hallitusneuvotteluissa on kuultu lukuisia eri asiantuntijoita ja ministeriöt ovat käyneet säännöllisesti neuvotteluissa kuultavana. Asiasta kuuleminen ei suoraan tarkoita sitä, että asiasta tehtäisiin kirjauksia myös hallitusohjelmaan.

2:37img

MTV:n Vaalikone: Enemmistö ehdokkaista toisi viinit ruokakauppoihin

Lue lisää: Kannabis, viini ja särkylääkkeet: Näin ehdokkaat ottavat kantaa MTV:n vaalikoneessa

Tuoreimmat aiheesta

Viinit