Pese ja kuori perunat. Jos ne ovat kovin isoja, keitä niitä kymmenen minuuttia, jotta ne kypsyvät hieman sisältä. Leikkaa perunaan viillot: ota avuksi iso puulusikka, johon peruna menee tukevasti, mutta älä kuitenkaan käytä isoa kauhaa. Lusikan avulla on helppo leikata perunaan poikittaisia viiltoja kahden millimetrin välein ilman, että leikkaat pohjaan saakka, sillä lusikka ottaa vastaan vähän ennen pohjaa. Perunaviipaleet jäävät näin yhteen pohjasta ja viipaleet aukeavat kauniisti uunissa.
Asettele perunat uunipellille leivinpaperin päälle ja ripottele niiden päälle suolaa. Jos kaapista löytyy, voi käyttää hyvää itse tehtyä yrttisuolaa (eli sellaista, joka ei sisällä lisäaineita), lipstikkasuola maistuu esimerkiksi ihanalta hasselbackan perunoissa. Yrttisuolaa voi myös kysyä maustekaupoista tai luomukaupoista. Paista perunoita 180 asteessa, kunnes ne ovat kypsiä. Raasta parmesanjuusto sulaan voihin ja lusikoi voi perunoiden päälle. Paista 250 asteessa vielä muutaman minuutin ajan tai kunnes parmesanjuusto on ruskistunut kauniisti.