KOTISIRKKALEIPÄ: Resepti otettu muunneltuna Leipävallankumous- kirjasta. Alkuperäisen reseptin kirjoittaja Elisa Kuusela.
KOSTUTUSLIEMI: Laita kattilaan vesi ja pilkottu musta lime. Keitä seosta noin 15 min ajan ja jätä jäähtymään. Siivilöi jäähtyneenä.
LOHITÄYTE: Keitä kananmunat koviksi (n. 10min). Sekoita keskenään tuorejuustot, ranskankerma ja turkkilainen jugurtti. Hienonna punasipuli, ruohosipuli ja tilli tuorejuustoseokseen. Raasta yhden sitruunan kuori ja lisää seokseen. Hienonna jäähtyneet kananmunat seokseen. Lisää seokseen maun mukaan noin 2 rkl sitruunan mehua. Sekoita hienonnettu lohi joukkoon. Mausta suolalla, sokerilla, sitruunapippurilla ja hunajalla. Mausteiden määrä riippuu kalan suolaisuudesta.
TUOREJUUSTOKUORRUTUS: Sekoita tuorejuusto pehmeäksi. Lisää ranskankerma. Mausta suolalla.
KOKOAMINEN: Leikkaa paahtoleipä viipaleiksi. Leikkaa siivuista rengasmuotilla n. 5cm halkaisijaltaan olevia kiekkoja. Kostuta kiekot musta lime-vesiseoksella. Kokoa leivokset rengasvuokiin. Aseta pohjimmaiseksi leipäkiekko ja laita päälle savukalatäytettä. Pinoa leipää ja täytettä vuorotellen korkean rengasmuotin sisään kunnessaavutat halutun leivoskorkeuden. Laita päällimmäiseksi leipäpala. Muista kostuttaa jokainen leipäpala. Vie leivokset jääkaappiin maustumaan.
KORISTELU: Poista leivos rengasmuotista. Kuorruta torni tuorejuusto-ranskankermaseoksella. Tasoita tuorejuusto palettiveitsellä. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla ja asettele leivoksen reunoille limittäin. Pyörittele päälle kylmäsavulohisiivusta ruusuke. Asettele ympärille tillinvarsia ja pinaatinlehtiä.