PERUNAVOHVELIN VALMISTUS: Kuori peruna ja pieni se kuutioiksi. Keitä kypsäksi (saa jäädä napakan kypsäksi, ei keitetä muussimaisen pehmeäksi). Laita täytteen kananmuna kiehumaan. Purista/ hakkaa veitsellä valkosipuli ja kuullota se kevyesti pannulla. Kun perunakuutiot ovat kypsiä, painele niitä kevyesti haarukalla (sose saa jäädä karkearakenteiseksi) ja jäähdytä. Lisää turkkilainen jogurtti, maito, öljy ja muna sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Lisää kuullotettu valkosipuli ja hienonnettu tilli. Voitele pienet, halkaisijaltaan 4 cm olevat rengasvuoat/ leivosrenkaat ja nostele taikinaa niihin lusikalla noin 2/3 muotin korkeudesta. Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.
SIEMENNÄKKÄRIN VALMISTUS: Siemennäkkäriä varten pieni pekaanipähkinä ja karpalot. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita puuharukalla tasaiseksi. Kaada seos leivinpaperin päälle. Laita taikinan päälle toinen leivinpaperi ja painele se käsin tai kaulimella ohueksi levyksi. Tässä vaiheessa taikinaan voi jo tehdä ”painaumat” samankokoisella stanssilla kuin missä perunavohvelit paistetaan. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ja murra levystä varovasti irti ympyrät, jotka painoit ennen paistoa.
KEITÄ LAKKAHILLOKE: Laita kattilaan lakat ja hillo-marmeladisokeri, keitä muutama minuutti, kunnes lakkojen rakenne rikkoontuu ja seos sakenee. Jos hillokkeesta tulee liian kiinteää, lisää vettä.
VALMISTA LOHIMOUSSE: Vatkaa tuorejuusto, ranskankerma ja kuohukerma sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää hienottu lohi, purjosipuli, kananmuna ja suolakurkku. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Laita massa pursotinpussiin.
KOKOA SUUPALAT: Laita lohimousse pursotinpussiin, jossa on 8mm hienosakarainen tähti-tylla. Laita alimmaiseksi perunavohveli (jonka päälle voi sipaista ohuen kerroksen lohimoussea, jotta näkkäri pysyy kiinni), sitten näkkäriympyrä ja päällimmäiseksi pursotetaan lohimoussea. Koristellaan lakkahillokkeella ja tillillä. Tarjoiluvati koristellaan herneenversolla.