Pituutta kysyttäessä miehet kertovat yleensä armeija-aikaisen ja naiset kouluaikaisen pituutensa. Siitä on kuitenkin saattanut lähteä huomaamatta jo useita senttejä. Luustoliitto oikoo harhaluulot.
Harhaluulo #1: "Minun ei tarvitse mitata itseäni aikuisena – tiedän koulu- tai armeija-aikaisen pituuteni, ja se siitä."
Fakta: Aikuisen ihmisen kannattaa seurata omaa pituuttaan. Jos aikuisiän pituus on lyhentynyt viisi senttimetriä tai enemmän, kyse voi olla osteoporoosin aiheuttamista nikamamurtumista.
Kumaraselkäisyys on hälyttävä merkki
Olet varmaankin nähnyt kumara-asennossa kävelevän ihmisen? Todennäköisesti häneltä on murtunut useita nikamia.
Kumarassa asennossa hengittäminen on vaikeaa, kävelykyky heikkenee, tasapainon ylläpito on hankalaa, selkä on kroonisesti kipeä, yksinkertaistenkin kotiaskareiden teko muuttuu jopa mahdottomaksi ja elämänlaatu huononee. Nikamamurtumat lisäävät myös kuolleisuutta.
Koska nikamamurtuma lisää riskiä myös uusille murtumille, seuraavaksi saattaa tulla jo esimerkiksi lonkkamurtuman kaltainen hyvin vammauttava murtuma.
Onkin tärkeää, että myös aikuisiällä seurataan pituutta säännöllisesti. Mikäli pituus on lyhentynyt, on syytä selvittää osteoporoosin mahdollisuus. Osteoporoosia voidaan hoitaa, mutta se on tärkeää pysäyttää ajoissa.
Harhaluulo #2: "Kyllähän nikamamurtuman huomaa."
Fakta: Ei aina. Monella nikamamurtuma voi olla oireeton tai ilmetä ohimenevänä keskiselän kipuna.
Harhaluulo #3: "Jos kerran nikamamurtuma ei aina oireile, eihän siitä tarvitse sen kummemmin välittää!"
Fakta: Olisikin näin. Tosiasiassa nikamamurtuma on vahvin muiden osteoporoottisten murtumien riskitekijä, ja ennen kaikkea se on vahvin seuraavan nikamamurtuman riskitekijä. Lisäksi uudet nikamamurtumat ovat vaikea-asteisempia kuin ensimmäinen nikamamurtuma.
Lähde: Suomen Luustoliitto
Elämää osteoporoosin kanssa
Erikoislääkäri Leo Niskanen kertoi osteoporoosista Studio55.fi-lähetyksessä syyskuussa 2015.