Mennyt kesä oli synkkä Länsi-Uudellamaalla. Alaikäisiä nuoria on kuollut ja loukkaantunut alueella tapahtuneissa liikenneonnettomuuksissa.
Länsi-Uudenmaan poliisilla on erittäin ikävää tiedotettavaa viimeaikaisista tapauksista liikenteessä.
Viimeisen kuukauden aikana poliisilaitoksen alueella on sattunut jo kolme äärimmäisen vakavaa liikenneonnettomuutta, joissa alaikäisiä nuoria on kuollut ja loukkaantunut vakavasti.
Asenteissa ja riskien ymmärtämisessä on poliisin mukaan paljon parantamisen varaa. Poliisin havaintojen mukaan nuorien asenne liikenteessä on muuttunut huonoon suuntaan.
− Viime vuosina asenteet liikenteessä ovat muuttuneet huolestuttavaan suuntaan etenkin nuorten kohdalla.
– Erilaiset kokoontumisajot keräävät pahimmillaan tuhansia osallistujia, ja kaahaamista liikenteessä ihannoidaan nuorten keskuudessa aikaisempaa enemmän, komisario Hannu Kontola kuvaa.
Näistä tapauksista on kyse
Lohjalla 28. elokuuta kaksi nuorta istui auton takakontin päällä, kun autoa lähdettiin siirtämään. Molemmat putosivat kyydistä, ja toinen nuorista kuoli.
Inkoossa 30. elokuuta tiellä 51 traktorimönkijällä liikkuneet nuoret ajoivat risteykseen stop-merkin takaa. Karjaan suunnasta tullut auto törmäsi kovalla nopeudella nuorten traktorin kylkeen. Molemmat kyydissä olleet nuoret loukkaantuivat vakavasti.
Espoon Leppävaarassa 15. elokuuta nuori törmäsi sähköpotkulaudalla toiseen sähköpotkulautailijaan, joka kuoli.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
11:31
Missä syy?
Komisario Hannu Kontolan mukaan nuorten osuus vakavista onnettomuuksista on muuhun ikäryhmään suhteutettuna valitettavan iso.
Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella vuosittain noin 500.
Näistä nuorten kuljettajien osuus on noin puolet, mikä on huolestuttavan iso määrä. Lisäksi määrä jatkaa kasvuaan.
Poliisin tiedotteen mukaan sosiaalisen median myötä yhä nuoremmat oppivat vääriä asenteita turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.
Nuorten suosimiin somekanaviin julkaistaan paljon kaahaamiseen liittyviä ja niihin jopa yllyttäviä videoita.
− Mopolla ajamisen päätarkoitus tuntuu olevan enemmänkin keuliminen ja virittäminen kuin itse ajaminen, Kontola toteaa.
Nuoret, ja poliisin havaintojen mukaan etenkin pojat, käyttäytyvät usein riskejä vähätellen ja impulsiivisesti.
Nuoret ovat virkavallan havaintojen mukaan alttiita yllytyksille ja toimivat vahvan sosiaalisen paineen alla. Usein tekemiseen liittyy näyttämisen halu. Nuoret liikkuvat kavereiden kanssa, mikä lisää sosiaalista painetta.
− Kavereilla, jotka menevät ikätoverinsa ajoneuvon kyytiin, on kuljettajan toimintaan merkittävä vaikutus. Missään tapauksessa kuljettajaa ei saisi yllyttää ajamaan kovaa, vaan pikemminkin tulisi puuttua rohkeasti vaaraa aiheuttavaan ajotapaan.
– Kuljettajalle voi sanoa, että kyydissäsi ei ole mukava olla, jos ajat noin. Mikäli kaverin kyydissä pelottaa olla, aina kannattaa avata suunsa asiasta mieluummin kuin olla hiljaa, Kontola kannustaa.
Poliisi muistuttaa myös, että vanhemmat opettavat lapsia esimerkillään.
Poliisi kehottaa kaikkia vanhempia keskustelemaan kotona jälkikasvunsa kanssa ajokäyttäytymisestä ja asenteesta liikenneturvallisuuteen.
− Yhtäkään nuorten lisäonnettomuutta ei toivottavasti enää tänä vuonna nähdä, Kontola sanoo.