Alzheimerin tauti voisi tulevaisuudessa paljastua pelkällä verikokeella.
Alzheimerin taudin voisi tulevaisuudessa tutkia verikokeella, kertoo CNN.
JAMA Neurology -lehdessä julkaistussa selvityksessä seurattiin noin 1 200:aa henkilöä. Heidän keski-ikänsä oli 74, ja heillä oli lieviä Alzheimeriin viittaavia oireita.
Koehenkilöille tehtiin parhaillaan kognitiivisia testejä aiheeseen perusterveydenhuollossa ja erikoistuneilla klinikoilla Ruotsissa. Tutkimuksessa heiltä otettu verikoe osoittautui toimivaksi.
– Verikoe voi määrittää 90 prosentin tarkkuudella, kärsiikö muistihäiriöstä kärsivä juuri Alzheimerin taudista, tutkimusta tehnyt Sebastian Palmqvist sanoo.
Esimerkiksi erikoislääkärit tekivät oikean diagnoosin 73 prosentissa tapauksista. Tutkimusta tehneen Oskar Hanssonin mukaan Alzheimeria onkin vaikeaa tunnistaa esimerkiksi lyhyen haastattelun avulla, sillä monissa muissa sairauksissa on samantapaisia oireita.
Lue myös: Näkösi voi varoittaa Alzheimerista jopa 12 vuotta etukäteen
Verikoe toimi tutkimuksessa – "Tällä voi olla merkittäviä seurauksia"
Henkilöiden verestä testattiin biomarkkeria nimeltä p-tau217. Tulokset yhdistettiin verikokeeseen, jolla testataan beeta-amyloideja. Amyloidit ovat esimerkiksi Alzheimerin taudissa kudoksiin ilmaantuvia proteiinikertymiä.
– Verikoe oli noin 90-prosenttisesti luotettava jopa perusterveydenhuollossa. Tällä voi olla merkittäviä seurauksia kaikille niille, jotka hakevat apua muistin menettämiseen ja epäiltyyn Alzheimerin tautiin, Lundin yliopiston tutkijat toteavat tiedotteessa.
P-tau217-pitoisuudet nousevat Alzheimerin taudissa.
– Taudin dementiavaiheessa tasot ovat yli kahdeksan kertaa korkeammat verrattuna iäkkäisiin ihmisiin, joilla ei ole Alzheimerin tautia, Palmqvist kuvasi CNN:lle sähköpostitse.
Lue myös: Alzheimerin tautiin on käytössä ennennäkemätön lääke – myyntilupa Suomessa jo ensi vuonna?
"Elämme ehdottomasti muutoksen aikoja"
Jos verikoe saataisiin yleiseen käyttöön, sitä voisi käyttää perusterveydenhuollossa.
– Se voisi muuttaa nopeutta, jolla Alzheimer-tutkimuksia suoritetaan, ja jolla löydämme seuraavan uuden lääkkeen, Alzheimer-liiton Maria Carrillo kuvaili.
– Elämme ehdottomasti muutoksen aikoja.
Hanssonin mukaan verikoetta käytetään jo USA:ssa. Koetta tuskin saadaan laajaan käyttöön kaikkialle nopeasti, CNN muistuttaa; tulokset täytyy varmentaa tutkimuksissa, minkä lisäksi testin käyttöön tulee kehittää ohjeistuksia.
Testin tulos täytyy vielä todentaa esimerkiksi selkäydinnäytteellä; lisäksi tarvitaan lisätietoa siitä, miten testissä saatua "rajatapaustulosta" tulisi tulkita.
Lue myös: Alzheimerin tauti vaikuttaa yleistyvän työikäisillä suomalaisilla: "Ilmaantuvuus liki kaksinkertaistui"
Lue myös: Unohteletko asioita? Aivot alkavat kutistua jo kolmekymppisenä – kuusi tapaa suojata muistia
Katso myös: Uutuuslääkkeen uskotaan antavan lisävuosia Alzheimer-potilaille
11:03
Lähteet: CNN, Lundin yliopisto, Terveyskirjasto