Alzheimerin tauti vaikuttaa yleistyvän työikäisillä suomalaisilla: "Ilmaantuvuus liki kaksinkertaistui"

muistisairaus, alzheimer
Suomen väestöön suhteutettuna muistisairauksien vallitsevuus tutkitussa aineistossa tarkoittaa, että noin 2 700 työikäisellä suomalaisella on muistisairaus.Shutterstock
Julkaistu 25.07.2024 11:33

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Laajan tutkimuksen mukaan työikäisten Alzheimerin tauti vaikuttaa yleistyvän, Itä-Suomen yliopisto kertoo tiedotteessaan.

Kansallisen Neurokeskuksen koordinoima Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston suurhanke selvitti muistisairauksien yleisyyttä työikäisillä. Laajan tutkimuksen tulokset on esitelty Neurology-julkaisussa.

Lue myös: Älä sivuuta vaaranmerkkejä: 10 varhaista oiretta muistisairaudesta

Aiempi epidemiologinen tieto työiässä alkavista muistisairauksista on perustunut pieniin aineistoihin. Nyt julkaistu tutkimus selvitti Kuopion ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden potilastiedoista vuosilta 2010–2021 työikäisten muistisairauksien ilmaantuvuutta eli uusien tautitapausten määrää sekä vallitsevuutta eli käytännössä sitä, kuinka monella kaikkiaan oli muistisairaus.

Aineistosta tekee luotettavan se, että käytännössä lähes kaikki työiässä alkavat muistisairaudet Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla diagnosoidaan näissä sairaaloissa. Tutkijat arvioivat ja luokittelivat yhteensä 12 490 potilasta.

Lue myös:  Harvardin tutkijat: Teelusikallisella oliiviöljyä päivässä voi olla merkittäviä terveysvaikutuksia

48 prosenttia muistisairauksista Alzheimerin tautia

Aiemmasta kansainvälisestä tiedekirjallisuudesta poiketen tutkimuksessa havaittiin korkeampia ilmaanvtuvuuslukuja. Muistisairauksien ilmaantuvuus oli 30–64-vuotiailla 20,5 tapausta 100 000 henkilövuotta kohden. 45–64-vuotiailla ilmaantuvuus oli 33,7 tapausta 100 000 henkilövuotta kohden.

Muistisairauksista yleisin oli Alzheimerin tauti, jota sairasti 48 prosenttia muistisairausdiagnoosin saaneista. 23 prosentilla oli otsa-ohimolohkorappeumakirjon sairaus ja kuudella prosentilla Levyn kappale -kirjon sairaus.

Lue myös: Näkösi voi varoittaa Alzheimerista jopa 12 vuotta etukäteen

Suomen väestöön suhteutettuna muistisairauksien vallitsevuus tutkitussa aineistossa tarkoittaa, että noin 2 700 työikäisellä suomalaisella on muistisairaus.

– Tulos on yllättävä, sillä aiemmin rekisteritutkimusten perustella on arvioitu, että 7 000 –10 000 suomalaisella työikäisellä olisi etenevä muistisairaus. Rekisteritietoon perustuvat arviot voivat olla suurempia siksi, että mikäli diagnoosikoodia käytetään vastaanottokäynnillä jo sairausepäilyn yhteydessä, se siirtyy rekistereihin, vaikka tautia ei koskaan diagnosoitaisikaan, toteaa tutkimushankkeen päätutkija, apulaisprofessori Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta tiedotteessa.

Aivopesurista apua Alzheimeriin? Juttu jatkuu videon alla.

1:51img

Aivopesurista toivotaan apua Alzheimerin taudin hoitoon.

– Tämän tutkimuksen vahvuutena on se, että kaikki diagnoosit tarkistettiin retrospektiivisesti manuaalisesti sairaskertomusteksteistä, jolloin aineistosta voitiin poistaa väärät diagnoosit ja myös seuranta-aikana muuttuneet diagnoosit voitiin huomioida.

Muiden muistirairauksien ilmaantuvuus pysyi vakiona 12 vuoden seurantavälillä, mutta Alzheimerin taudin ilmaantuvuus kasvoi johdonmukaisesti työikäisten joukossa.

– Alzheimerin taudin ilmaantuvuus liki kaksinkertaistui. Tämä ei selity puhtaasti diagnostiikan kehittymisellä ja varhaisemmalla selvittelyihin hakeutumisella, sillä muiden muistisairauksien ilmaantuvuudessa ei havaittu kasvua, toteaa Oulun yliopiston päätutkija ja artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, dosentti Johanna Krüger Oulun yliopistosta.

Lue myös: Näin moni suomalainen sairastuu vuosittain muistisairauteen: 40 prosenttia sairastumisista johtuu tekijöistä, joihin voi itse vaikuttaa

Näin jo työikäisenä alkavan muistisairauden eri muodot oireilevat: "Tapahtuu vaivihkaa ja hiljalleen"

Otsa-ohimolohkorappeuma voi iskeä jo viisikymppiseen – neurologi kertoo huolestuttavista merkeistä: "Silloin erityisesti hälytyskellojen pitäisi soida"

Unohteletko asioita? Yksi helppo tapa voi auttaa parantamaan muistia

Katso myös: Uutuuslääkkeen uskotaan antavan lisävuosia Alzheimer-potilaille

11:03img

Katso suomalaisasiantuntijan arvio donanemabista.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Itä-Suomen yliopisto

Tuoreimmat aiheesta

Alzheimer