Suomalainen yhteiskunta on 2020-luvun alussa monilla mittareilla vauraampi kuin koskaan aiemmin. Uutuuskirja kertoo sellaisten perheiden tarinoita, jotka eivät ole päässeet mukaan muun yhteiskunnan myönteiseen kehitykseen. Useampaan tarinaan liittyy perheväkivaltaa. Sellainen on myös tässä jutussa kerrotun Amandan lapsuus.
Kun Amanda oli pieni lapsi, äiti ja isä käyttivät paljon alkoholia, aivan kuten heidän omissa lapsuudenkodeissaan oli aikanaan käytetty. Molemmat vanhemmat hoitivat kyllä työnsä, mutta kun juominen alkoi, se oli runsasta.
Äiti oli kova suustaan, Amandan mukaan äidillä oli tapana "aukoa päätään" isälle. Silloin isä oli väkivaltainen äitiä kohtaan.
"Isän väkivaltaisuudesta mulla on jäänyt niin sanotusti parhaiten mieleen se, että mun veli on puolivuotias, kun mä oon vieny mun itkevän veljen isän syliin, että se lopettaa mun äidin hakkaamisen."
Kun äiti ja isä lopulta erosivat, Amanda kertoo miten äidin juominen lisääntyi entisestään.
"Itse asiassa mun veli on ollut sit se, joka on kokenu enemmän sitä baarissa istumista ja semmosta. Et mä oon sit sen ikänen, että mä oon kavereitten kanssa ollu."
Lue myös: Koronakevään huolestuttava ilmiö: perheväkivalta lisääntyi, pariterapian jonot kasvavat: "Ei pystytty tarjoamaan edes jonotuspaikkoja"
Kohtuuton taakka kannettavaksi
Raskas perintö -kirjaan on koottu sosiaalityöntekijöiden keräämiä haastatteluja sellaisilta suomalaisilta, joiden voidaan katsoa olevan huono-osaisia jo toisessa sukupolvessa.
Moni haastateltu on lapsuudenperheessään kokenut väkivaltaa, runsasta päihteidenkäyttöä ja vanhempien välisiä riitoja.
– Se on ollut kohtuutonta taakkaa kannettavaksi pienille lapsille, kuvailee yksi kirjan kolmesta kirjoittajasta, professori Juho Saari Tampereen yliopistosta.
Saari ei usko, että huono-osaisuuden periytymisessä olisi kyse huonoista asenteista tai arvoista, vaan enemmänkin opituista toimintamalleista ja puuttuvasta tulevaisuudenuskosta.
– Jos olisit saanut turpiisi joka päivä kymmenen vuoden ajan henkisesti tai fyysisesti niin et sinäkään varmasti näpräisi tietokonetta tällä hetkellä MTV:n toimituksessa.
Amandan luottotiedot menivät
Huonot toimintatavat arjessa periytyvät helposti. Amanda kertoo, miten on päätynyt velkakierteeseen aikuisena.
"No siis luottotiedothan multa on mennyt jo aika päiviä sitten. Et mä jotenkin. Jonkun mielestä voi olla välinpitämätön ajattelutapa. Ne [velat] on siellä, ne ei karkaa mihinkään ja joku päivä kun mulla on rahaa, niin mä hoidan ne pois"
– Ihmiset ovat eläneet hyvin niukkaa elämää. Niukkuudella on sellainen vaikutus, etteivät ihmiset tee kovin pitkäjänteisiä päätöksiä. Aivojen laajakaistasta suuri osa on sitä arjen selviytymistä, Saari kuvailee.
– Kysymys on siitä, että kun ihmistä on riittävän monta kertaa kolhittu, yhä uudestaan ja uudestaan, niin ihmisen kyky toimia vastaavasti heikkenee.
Lue myös: Marjut vei bussirahaa kerjänneen pikkupojan syömään – paljastui, että kotona odotti pikkuveli yksin ja nälissään: "Hänen kaltaisiaan lapsia on ihan liikaa"
Moni selviytyy taakasta
Huono-osaisuuden periytyminen ei ole Suomessa luonnonlaki. Haastateltujen perheissä on monia, jotka ovat onnistuneet parantamaan elämäänsä. Samassa perheessä yksi sisarus on voinut päätyä psykiatriseen laitoshoitoon ja toinen Nokialle insinööriksi.
– Ihmisen kyky kantaa taakkoja vaihtelee, Saari sanoo.
On kuitenkin tutkijoillekin mysteeri, miten yksi onnistuu oman elämänsä rakentamisessa ja toinen ei. Miten huono-osaisuudesta sitten noustaan? Kirjassa on kertomuksia opettajasta, joka on astunut tueksi oikealla hetkellä tai naapurista, joka on päästänyt kotiinsa.
"Mummo oli sitten turvapaikka. Mummo anto mulle avaimet, ”jos on hätä, tule tänne käymään”. Mummo ja ukki eivät ottaneet viinaa yhtään, ja siellä oli oikein mukavaa aina."
"Meil asu naapurissa sellanen täti, joka piti pihalla kerhoo. Se on niinku minun veljen ikänen suunnilleen. Et vähä vanhempi, sanotaan et mua varmaan kymmenen vuotta vanhempi. Et sillon kun mä oon ollu nuori, niin se piti pihalla kerhoo. Se hoiti mua [veljen kanssa] ja nyt musta on tulossa sen lapsen kummi ja."
Lue myös: Kun äiti joi, 13-vuotias Ringa piti huolta pikkusisaruksista ja jätti koulupäiviä väliin: "Vauvakirjasta luin, miten vauvoja hoidetaan"
Autettaviin pitäisi sitoutua
Kaikki haastatellut ovat käyttäneet merkittävästi yhteiskunnan sosiaalitukia, mutta Saaren mukaan he eivät välttämättä ole osanneet hyödyntää niitä.
– Me annamme asunnon, mutta annammeko me kyvyn asua? Saari kysyy.
Sosiaalityöntekijöiden pitäisi sitoutua autettaviinsa pitkäksi aikaa ja hyväksyä se, että apua pitää tarjota monta kertaa huolimatta siitä, että edellisellä kerralla on mennyt pieleen. Apua pitäisi myös tarjota autettavan omassa rytmissä.
– Meillä ei ole mitään perustetta sille, että sosiaalityöntekijä tapaa asiakkaan kahden viikon välein tai mielenterveyden palveluntuottaja neljän viikon välein. Ne ovat palveluntuottajan rytmejä. Jos me haluaisimme, että ihmisten arki muuttuisi, tarvitsisimme asiakkaan arjen kanssa rakennettuja rytmejä.
Saaren mukaan avainasemassa on tulevaisuudenusko. Jos sitä ei ole, minkäänlainen apu ei välttämättä tuota tulosta. Tällainen tilanne on esimerkiksi Paavoksi nimetyllä haastateltavalla.
"Haastattelija: No millasena sä näet sun elämän viiden vuoden kuluttua?
Paavo: Viiden vuoden kuluttua. No tuota. Tässä on kaks metriä maata päällä ja sit horsmat kasvaa sitte.
Haastattelija: Joo. Niin synkkänä?
Paavo: Niin."