Heinäkuussa alkavaan Suomen EU-puheenjohtajakauteen kohdistuu merkittäviä paineita, jos Britannia jättää EU:n ilman sopimusta. Näin arvioi eurooppalaisen ajatuspaja Bruegelin varajohtaja Maria Demertzis.
Sopimuksettoman eron mahdollisuus on hänen mukaansa aiempaa suurempi. Brittiparlamentti tyrmäsi erosopimuksen tiistai-iltana selvin luvuin.
Hyvällä tuurilla brexit näyttää Suomen puheenjohtajakauden alkaessa jo selkeältä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Britannia jättäisi EU:n maaliskuun lopussa ja neuvottelut tulevasta suhteesta olisivat Suomen kaudella alkumetreillä. Puheenjohtajamaan merkitys olisi silloin pienempi, Demertzis sanoo.
Puheenjohtajamaan rooli riippuu brexitistä
Jos Britannia jättää EU:n kuitenkin ilman sopimusta, on puheenjohtajamaan rooli hänen mukaansa dramaattisesti erilainen.
– Puheenjohtajamaalla olisi valtava rooli ohjaamisessa sekä EU:n ja Britannian suhteen parantamisessa.
Lue myös: Tässä ovat viisi vaihtoehtoa brexit-sopimuksen totaalityrmäyksen jälkeen – Asiantuntija: "Näistä mitään ei voi sulkea pois"
Hallitsemattomaan eroon liittyviä suunnitelmia valmistellaan parasta aikaa komissiossa. Puheenjohtajamaana Suomi veisi osaltaan EU:n lainsäädäntötyötä eteenpäin.
– Jäsenmaiden hyvä tahto on erittäin tärkeä tässä prosessissa, Demertzis sanoo.
Skenaariot tulevasta vaihtelevat päivittäin
Skenaariot siitä mitä tapahtuu seuraavaksi vaihtelevat Demertzisin mukaan päivittäin ja riippuvat sen hetkisistä tiedoista.
Britannian parlamentissa äänestetään illalla hallituksen luottamuksesta, mistä se näyttää selviävän. Demertzis kuitenkin pohtii, koetteleeko työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn luottamusta myöhemmin uudelleen.
Mahdollisissa vaaleissa työväenpuolue ajaisi omaa brexit-vaihtoehtoaan eli pysymistä tulliliitossa EU:n kanssa.