Yhdysvaltain entiseen presidenttiin ja nykyiseen presidenttiehdokkaaseen Donald Trumpiin kohdistunut salamurhanyritys on kuohuttanut ympäri maailman.
Mutta miten valtionpäämiehiin ja poliittisiin johtajiin kohdistuva väkivalta vaikuttaa Suomessa?
Turvallisuusalan kouluttaja Jari Stolt Luksiasta on sitä mieltä, että tapauksella on väistämättä vaikutuksena myös Suomessa. Hän viittaa Trumpin murhayrityksen lisäksi toukokuiseen Slovakian pääministeri Robert Ficon salamurhayritykseen.
– Vaikka mitä sanotaan, niin kyllä ne aina tarkoittavat, että meillä Suomessakin valtiojohdon osalta turvallisuusjärjestelyjä tarkastellaan varmuuden vuoksi, Stolt sanoo.
1:04
Turvallisuusasiantuntija antaa esimerkin: Näin tarkkaan USA:n presidenttiehdokkaan vesilasinkin turvallisuus syynätään.
Lue myös: Näin Ficon murhayritys puhuttaa eduskunnassa: "Vaadimme kaikilta valppautta"
Jenkkiselvitykset tullaan lukemaan myös Suomessa
Trumpin ampumisesta ennakoidaan tulevan useita eri selvityksiä, jotka lähtökohtaisesti ovat julkisia asiakirjoja. Stolt on varma, että ne tullaan lukemaan tarkkaan myös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kanslioissa.
– Uskallan sanoa, että ne Suomessakin luetaan ne läpi ja sen pohjalta tehdään analyysi, että onko meillä tarve tarkastella näitä omia turvatoimia.
Stolt kertoo, että vaikka varautuminen olisi hyvää, monesti tällaisten selvitysten läpikäyminen on hyödyllistä. Hän kertoo itse lukeneensa vastaavia kohteiden suojaamisen kannalta ja monesti löytäneensä keinoja soveltaa niitä työssään vähän toisesta näkökulmasta. Voi esimerkiksi tulla ilmi, että johonkin mahdolliseen riskiin tai uhkaan ei ole osattu varautua. Ammattilaiset tekevät tällaista hyvien käytäntöjen päivittämistä hänen mukaansa kaikkialla.
– Ihan samalla tavalla se menee tuolla valtionjohdon turvaamisessa. Siellä arvioidaan ja analysoidaan koko ajan. Tarkoitus on jatkuvasti sitä kehittää.
3:17
Suomalainen turvallisuusasiantuntija ihmettelee Trumpin kampanjatilaisuuden järjestelyitä.
Lue myös: Turvallisuusasiantuntija: Tämä suunnitteluvirhe oli koitua Trumpin kohtaloksi
Presidentin kanslia ei kommentoi
MTV Uutiset tiedusteli tasavallan presidentin kansliasta, miten presidentin suojelutarve on muuttunut viime aikoina, miten turvallisuusuhkaa arvioidaan ja millaiset tahot tai seikat aiheuttavat valtionjohdolle suurimmat riskit.
Tasavallan presidentin kanslian viestinnästä vastattiin, ettei kanslia kommentoi presidentin turvajärjestelyjä.
MTV Uutiset tiedusteli saman teeman kysymyksiä myös suojelupoliisilta. Se tyytyi kertomaan antavansa muille viranomaisille asiantuntija-apua turvallisuustyön tueksi.
– Poliittisiin toimijoihin kohdistuvia uhkia arvioidaan tiiviissä ja keskustelevassa yhteistyössä useiden viranomaisten kesken. Tässä toiminnassa viranomaisten keskinäinen tiedonvaihto sekä välitön tiedonkulku on keskeistä. Omia arvioitamme näistä uhkista emme avaa julkisuudessa, supon viestinnästä kerrottiin sähköpostitse.
Lue myös: Näin salaisen palvelun johtaja kommentoi Trumpin salamurhayritystä
Kommentti: Salaisen palvelun emämoka vaatii vastausta – huhumylly käynnistyi heti
Entiset agentit ihmettelevät: Miten salainen palvelu mokasi Trumpin suojelun?
10:04
Stolt arvioi aamun Huomenta Suomessa, mikä Trumpin kampanjatilaisuuden turvajärjestelyissä petti, ja miksi Suomessa tilanne on Yhdysvaltoja parempi.