Asiantuntija tunnisti: Tällaisen sukellusveneen ja sotalaivan Andreas kohtasi Suomenlahdella

1:15img
Näin venäläinen sukellusvene ohitti Andreasin Suomenlahdella äärimmäisen läheltä.
Julkaistu 21.08.2024 15:05
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Asiantuntijan mukaan Venäjän toiminnasta ei tarvitse olla huolissaan.

MTV Uutiset kertoi keskiviikkona virolaisesta purjehtijasta, joka kohtasi tiistaina purjehdusmatkallaan Jussaaresta Tallinnaan venäläisen sukellusveneen sekä sota-aluksen. 

Alusten kohtaaminen tapahtui kansainvälisillä vesillä lähietäisyydeltä aivan Suomen talousvyöhykkeen lähimaastossa.

Andreas Jõesaar kertoo, että tilanne tuli eteen yllättäen.

– He ohittivat meidät. Olimme yllättyneitä siitä, että venäläiset eivät reagoineet meihin, vaikka olimme melko lähellä sukellusvenettä, Jõesaar kertoo.

Jõesaar kuvasi tilanteen videolle, joka on katsottavissa jutun alusta.

IMG_2183

Asiantuntija tunnistaa kaluston

Alus on Kilo-luokan sukellusvene, kertoo Venäjän kalustoon perehtynyt sota-asiantuntija Petri Mäkelä. Mäkelä tunnistaa kaluston MTV Uutisten julkaiseman videon perusteella.

Mäkelän mukaan kyseisiä sukellusveneitä on Itämeren laivastolla ainakin yksi. 

– Alus toimii sekä Kaliningradissa että Kronstadtissa, ja liikkuu usein Suomenlahdella. Kyseessä on Venäjän parhaita sukellusveneitä, mutta eivät ne mitään ylivoimaisia aseita ole, Mäkelä kertoo.

Kilo-luokan sukellusveneitä on nähty myös Ukrainan sodassa, joita Ukraina on onnistunut tuhoamaan Atacms-ohjuksilla. 

Venäjältä tuttua toimintaa

Pinta-alus on Mäkelän mukaan taas Parchim-luokan korvetti, joka on Itä-Saksassa valmistettu, sukellusveneiden torjuntaan rannikolla suunniteltu, pienehkö sota-alus.

– Niillä on tapana toimia toissijaisissa tehtävissä, kuten saattajina ja omien tukikohtien suojana.

Mäkelä haluaa kuitenkin peräänkuuluttaa, että vastaava toiminta on Venäjältä täysin tuttua, eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

– Täysin normaalia toimintaa naapureilta. Purjehtivat järkevästi ja loogisesti eivätkä aikuta normaaliin meriliikenteeseen. Onhan se hyvä käydä vilkaisemassa, mitä se naapuri touhuaa, Mäkelä toteaa.

Suomenlahden merivartiosto kertoo MTV Uutisille, että tapaus on heidän tiedossaan, mutta tilanteessa ei heidän mukaansa ollut mitään normaalista poikkeavaa toimintaa. 

Lue myös: Vladimir Putin matkustikin yllättäen Tshetsheniaan: "Mitenköhän häntä tervehdittäisiin Kurskissa?"

Katso video: Tämä puheenvuoro oligarkkien kokouksessa sai Putinin kihisemään raivosta – "Häneltä on vietävä kaikki"

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä