Venäjän sotalaiva ampui varoituslaukauksen norjalaisalusta kohti

Venäjällä oli sotaharjoitukset Barentsinmerellä.

Venäläinen sotalaiva ampui varoituslaukauksen kohti norjalaista kalastusalusta Barentsinmerellä 12. syyskuuta. 

Tapauksesta kertovat muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK ja FriFagbevegelse.

Kalastusalus oli Suomen pohjoispuolella sijaitsevalla Barentsinmerellä Norjan talousalueella Vardøn pohjoispuolella, kertoo Norjan yleisradio.

Aluksen kapteenin Øystein Ortenin mukaan ennen varoituslaukauksen ampumista Venäjän sotalaiva otti radiolla yhteyttä norjalaislaivaan.

Kapteeni Ortenin mukaan sotalaiva komensi norjalaisalusta poistumaan alueelta, koska käynnissä oli ampumaharjoitus.

Norjalaiskapteeni kieltäytyi, sillä siimat olivat vedessä ja kalastus kesken. Kapteenin mukaan heillä oli oikeus kalastaa kyseisessä paikassa.

– Sitten sotalaiva tuli meitä kohti täyttä höyryä. Laiva asettui 200 metrin päähän. Sen kylki oli meitä kohti. Voisi sanoa, että se oli melko uhkaavaa, Orten kertoi NRK:lle.

– He laittoivat sumutorven päälle noin 15 sekunniksi saadakseen huomiomme. Sitten laiva ampui tykillä jonnekin mereen. Se pamahti kovaa ja runko tärisi, Orten jatkoi.

Ammus ei osunut norjalaisalukseen. Kapteenin arvion mukaan varoituslaukaukseen käytetyssä kranaatissa ei ollut räjähdettä.

"Vapaaehtoista pakkoa"

Varoituslaukauksen jälkeen venäläinen ja norjalainen alus löysivät yhteisymmärryksen. Kalastusalus suostui seilaamaan lännemmäksi, kapteeni kertoo.

– Se oli vapaaehtoista pakkoa, kuten armeijassa sanotaan, Orten sanoi.

Venäjän sota-alus kertoi norjalaiskalastajille, että he voivat palata siimoilleen viiden tai kuuden tunnin kuluttua. Kapteenin mukaan välikohtauksella ei ollut vaikutusta päivän kalasaaliiseen.

Norjan puolustusministeriö sanoo olevansa tietoinen tapauksesta, kertoo norjalaismedia FriFagbevegelse. Ministeriön mukaan norjalaisilla aluksilla ei ole velvollisuutta poistua Norjan talousalueelta sotaharjoitusten aikana.

Varoituslaukauksen ampunut sotalaiva Admiral Levchenko oli mukana Ocean-24-sotaharjoituksessa, johon Venäjän laivaston komentajan mukaan oli määrä osallstua 90 000 sotilasta ja 400 sotalaivaa, sukellusvenettä ja tukialusta.

Kyse oli tiettävästi Venäjän laivaston suurimmasta sotaharjoituksesta sitten Neuvostoliiton vuosien. Harjoituksen oli määrä päättyä 16. syyskuuta. Myös Kiina osallistui harjoitukseen.

1980-luvulla valmistettu Admiral Levchenko on sukellusveneiden torjuntaan suunniteltu hävittäjä-tyyppinen sotalaiva. Laivastossa hävittäjien tehtävä on suojata muita aluksia ilma- ja merihyökkäyksiltä.

Lue myös:

    Uusimmat