Uusien henkilöautojen rekisteröinnit ovat kiivenneet koronakuopasta.
EU:n elpymispaketissa on tärkeitä autojen käyttövoimamurrosta nopeuttavia toimia Suomen osalta, arvioi Autoalan Tiedotuskeskus.
Suomi kohdentaa EU:n osoittamasta noin 2,1 miljardin euron kehittämispanoksesta noin 40 miljoonaa euroa lataus- ja kaasunjakeluinfrastruktuuriin vuosina 2021–2023.
Investoinneilla kehitetään liikennesähkön ja -kaasun jakelu- ja tankkausinfrastruktuuria maanlaajuisesti. Lisäksi nykyistä taloyhtiöille suunnattua latausinfrastruktuurin rakentamisen tukea eli niin sanottua ARA-tukea jatketaan ja sitä ehdotetaan laajennettavaksi myös työpaikoille ensi vuodesta lähtien.
– Taloyhtiöiden latausinfran tukemiseen ehdotetaan jo kuluvan vuoden lisäbudjettiin 7,5 miljoonaa euroa. Lisärahoitus tulee tarpeeseen, sillä ARA-tukeen käytettävissä olleet varat on kuluvalta vuodelta käytännössä jo loppuun varattu, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa tiedotteessa.
Lue myös: Näin polttoaineveron mylläys näkyisi sinun lompakossasi: "Yksittäisen veronmaksajan kohdalla muutos voi olla suuri"
Elpymispaketissa on varattu tukea myös uusiutuvien polttoaineiden sekä hiilineutraalien niin sanottujen sähköpolttoaineiden tuotantoon ja tuotekehitykseen. Lisäksi suunnitelmassa on monia vetytalouden kehittämiseen liittyviä investointeja.
– Vihreä vetytalous avaa tietä hiilineutraalille liikenteelle. Polttokennoautojen tuotekehitys on viime vuosien aikana edennyt ripeästi. Vedyn yleistymisen suurimpana esteenä on vielä toistaiseksi jakeluinfran puute, arvioi Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
Hänen mukaansa elpymispaketista osoitettavat vedyn tuotanto- ja jakeluinfrainvestoinnit hyödyttävät jo lähivuosina teollisuuden lisäksi erityisesti raskasta liikennettä.
Ladattavien osuus noussut lähes kolmannekseen
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan toukokuussa rekisteröitiin lähes 10 000 uutta henkilöautoa. Rekisteröintien määrä on lähes kaksinkertainen verrattuna vuoden takaiseen, jolloin koronan vaikutus rekisteröinteihin oli suurimmillaan.
Autoalan mukaan koronan vaikutus on vähitellen taittumassa. Toukokuun rekisteröinnit olivat vain hieman pitkän aikavälin keskiarvoa alemmat.
Sen sijaan tavara-autojen kysyntä on elpymässä hieman henkilöautoja hitaammin.
Noin 31 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli ladattavia. Ladattavien hybridien osuus oli 21,7 prosenttia ja täyssähköautojen 9,7 prosenttia.
Myydyimmät henkilöautomerkit olivat toukokuussa Toyota, Volkswagen ja Skoda. Suosituimmat mallit olivat Skoda Octavia, Toyota Corolla ja Toyota Yaris.