Biden: Tällaiselle väkivallalle ei ole sijaa Amerikassa

Biden kehotti kansakuntaa yhdessä tuomitsemaan väkivallan Trumpin kampanjatilaisuudessa tapahtuneen ampumisen jälkeen.

Yhdysvalloissa sekä republikaani- että demokraattipoliitikot ovat osoittaneet myötätuntoaan ja surunvalittelujaan ampumisen johdosta. Presidentti Joe Biden sanoo lausunnossaan olevansa kiitollinen siitä, että Trump on turvassa.

– Tällaiselle väkivallalle ei ole sijaa Amerikassa, Biden sanoi.

Hän kehotti kansakuntaa tuomitsemaan väkivallan yhdessä. Biden kertoi rukoilevansa Trumpin ja tämän perheen sekä kaikkien paikalla olleiden puolesta.

Biden ja Trump ovat todennäköiset vastaehdokkaat marraskuun presidentinvaaleissa.

Biden piti lauantaina paikallista aikaa myös lyhyen televisioidun puheen, jossa hän käsitteli ampumistapausta Trumpin kampanjatilaisuudessa. Puheesta on julkaissut videotallenteen muun muassa uutiskanava AP.

Bidenin mukaan Trumpin olisi pitänyt voida pitää kampanjatilaisuutensa ongelmitta ja rauhanomaisesti. Presidentti sanoi, että kaikkien tulisi tuomita tämänkaltainen väkivalta.

– Ajatus siitä, että Amerikassa on poliittista väkivaltaa tai tällaista väkivaltaa, on ennenkuulumatonta, se ei vain ole sopivaa, hän sanoi.

Biden puhui Trumpin kanssa

Uutiskanava CNN:n lähteen mukaan Biden oli itse sanonut henkilöstölleen, että hän haluaa puhua kansakunnalle heti kunhan hänelle on kerrottu tarkemmin tapahtuneesta.

Biden piti CNN:n mukaan puheensa Delawaressa sijaitsevalta Rehoboth Beachilta käsin noin kaksi tuntia ampumisen jälkeen.

Aiemmin jo Trumpia omien sanojensa mukaan tavoitellut Biden on sittemmin päässyt puhumaan edeltäjänsä kanssa. Asiasta kertoo Valkoisen talon edustaja, jonka mukaan kaksikko puhui lauantaina illalla paikallista aikaa.

Edustajan mukaan lainvalvontaviranomaisten on määrä kertoa Bidenille ampumiseen liittyvät tuoreet tiedot sunnuntaiaamuna.

Biden palaa ampumisen vuoksi Valkoiseen taloon suunniteltua aiemmin. Hänen oli määrä jäädä Rehoboth Beachille viikonlopun ajaksi, mutta Valkoisen talon lausunnon mukaan hän palaakin Washingtoniin. Bidenin on määrä saapua Valkoiseen taloon paikallista aikaa puolenyön jälkeen sunnuntain vastaisena yönä.

CNN:n mukaan Bidenin oli alkujaan ollut määrä olla Delawaressa maanantaihin saakka ja lentää sieltä suoraan Texasiin. Hallintolähteen mukaan hän palaa Valkoiseen taloon, jotta voi saada päivityksiä lainvalvontaviranomaisilta, kertoo CNN.

Harris: Vastenmielinen teko

Varapresidentti Kamala Harris painotti Bidenin tavoin, ettei lauantaina nähdyn kaltaisella väkivallalla ole sijaa Yhdysvalloissa.

– Meidän kaikkien on tuomittava tämä vastenmielinen teko ja tehtävä osamme varmistaaksemme, ettei se johda enempään väkivaltaan, hän sanoi lausunnossa CNN:n mukaan.

Harris kertoi olevansa puolisonsa Doug Emhoffin kanssa helpottunut siitä, ettei Trump ole haavoittunut vakavasti.

Pennsylvanian osavaltion kuvernööri, demokraatti Josh Shapiro tuomitsee poliittisen väkivallan.

– Mihin tahansa poliittiseen puolueeseen tai poliittiseen johtajaan kohdistuvaa väkivaltaa ei voida hyväksyä. Sillä ei ole paikkaa Pennsylvaniassa tai Yhdysvalloissa, Shapiro kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

– Kiitän Jumalaa siitä, että presidentti Trump on turvassa, kommentoi demokraattipuolueen entinen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi New York Timesin mukaan.

Johnson: Edustajainhuone tutkii tapauksen

Edustajainhuoneen republikaanipuhemies Mike Johnson kertoi rukoilevansa Trumpin ja kampanjatilaisuuteen osallistuneiden puolesta vaimonsa Kellyn kanssa. Erillisessä päivityksessä Johnson sanoi edustajainhuoneen tekevän täyden tutkinnan lauantain tapahtumista.

– Amerikkalaiset ansaitsevat tietää totuuden. Salaisen palvelun johtaja Kimberly Cheatle sekä muut DHS:n ja FBI:n asianmukaiset virkamiehet saapuvat kuulemistilaisuuteen komiteoidemme eteen mahdollisimman pian, hän sanoi.

– Tänä iltana kaikki amerikkalaiset ovat kiitollisia siitä, että presidentti Trump näyttää olevan kunnossa tämän kammottavan, rauhanomaiseen vaalitilaisuuteen tehdyn iskun jäljiltä. Väkivallalla ei ole sijaa politiikassamme, kommentoi senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell.

Donald Trumpin tytär Ivanka Trump kiitti X:ssä salaista palvelua ja muita lainvalvontaviranomaisia nopeista ja päättäväisistä toimista.

– Rakastan sinua isä, tänään ja aina, hän lisäsi.

Mayorkas: Ehdokkaiden turvallisuus varmistetaan

Ampumista ovat kommentoineet Bidenin hallinnosta ainakin ulkoministeri Antony Blinken, puolustusministeri Lloyd Austin sekä kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Alejandro Mayorkas.

– Tuomitsemme tämän väkivallan jyrkästi ja kiitämme salaista palvelua heidän nopeasta toiminnastaan tänään. Olemme tekemisissä presidentti Bidenin, entisen presidentin Trumpin sekä heidän kampanjoidensa kanssa ja teemme kaikkemme varmistaaksemme heidän turvallisuutensa, Mayorkas sanoi.

Ulkoministeri Blinken sanoi olevansa järkyttynyt ja suruissaan Trumpin kampanjatilaisuuden yhteydessä tapahtuneesta ampumisesta ja kiitollinen, että Trump on turvassa.

– Kuten presidentti sanoi, Amerikassa ei ole sijaa poliittiselle väkivallalle, ja meidän kaikkien on tuomittava se, Blinken sanoi X:ssä julkaistussa päivityksessä.

Puolustusministeri Austinin mukaan koko puolustusministeriö "tuomitsee tämän väkivallan, jolla ei ole minkäänlaista sijaa demokratiassamme".

– Tämä ei ole tapa, jolla me ratkaisemme erimielisyyksiämme Amerikassa – eikä se saa koskaan ollakaan, hän sanoi X:ssä.

Ex-presidentit kommentoivat

Entinen presidentti Barack Obama liittyi useiden muiden tapausta kommentoineiden joukkoon painottaessaan, ettei poliittiselle väkivallalle ole sijaa Yhdysvalloissa.

– Vaikka emme vielä tiedä tarkalleen, mitä tapahtui, meidän kaikkien tulisi olla helpottuneita siitä, ettei entinen presidentti Trump haavoittunut vakavasti ja hyödyntää tätä hetkeä sitoutuaksemme uudelleen kohteliaisuuteen ja kunnioitukseen politiikassamme, Obama sanoi lausunnossa CNN:n mukaan.

Hän toivotti vaimonsa Michelle Obaman kanssa pikaista paranemista Trumpille.

Entinen presidentti Bill Clinton kertoo niin ikään olevansa vaimonsa, entisen ulkoministerin Hillary Clintonin kanssa kiitollisia, että Trump on turvassa.

– Väkivallalla ei ole sijaa Amerikassa, etenkään poliittisessa prosessissamme, Bill Clinton sanoi X:ssä julkaistussa päivityksessä.

Entinen presidentti George W. Bush välitti niin ikään omansa ja vaimonsa Laura Bushin terveiset Trumpille.

– Laura ja minä olemme kiitollisia siitä, että presidentti Trump on turvassa hänen henkeensä kohdistetun pelkurimaisen hyökkäyksen jälkeen, Bush sanoi lausunnossaan CNN:n mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat