Biden vaaliväittelysuorituksestaan: "Melkein nukahdin lavalle"

2:04img
Katso myös: Biden jäätyi hetkeksi väittelyssä Trumpin piikitellessä
Julkaistu 03.07.2024 05:05

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on selittänyt heikkoa suoriutumistaan viime viikon vaaliväittelyssä matkaväsymyksellä.

Bidenin mukaan ympäri maailmaa matkustaminen vaaliväittelyn alla ei ollut viisasta.

– En kuunnellut henkilökuntaani – ja sitten melkein nukahdin lavalle, demokraattipresidentti sanoi tiistaisessa kampanjatilaisuudessa.

Viime viikolla Biden kohtasi vaaliväittelyssä republikaanien esivaalit voittaneen entisen presidentin Donald Trumpin. Takellelleen 81-vuotiaan presidentin heikon väittelysuorituksen jälkeen useilta tahoilta on tullut vaatimuksia siitä, että Bidenin pitäisi jättää presidenttikisa.

Lue myös: Demokraattien kongressiedustaja vaatii Bidenia julkisesti vetäytymään presidenttikisasta

Muun muassa New York Times ja Economist-lehtien pääkirjoitustoimitukset ovat kehottaneet Bidenia jättäytymään pois kisasta.

Eilen myös ensimmäinen demokraattien kongressiedustaja esitti Bidenille vastaavan vaatimuksen. Teksasilaisen kongressiedustaja Lloyd Doggettin mukaan Biden on aina ajatellut ensisijaisesti maataan eikä itseään, joten hänen tulisi siksi tehdä kivulias päätös vetäytyä.

Väittelyn jälkeisinä päivinä Biden ja hänen kampanjaväkensä vakuuttelivat presidentin pysyvän mukana kisassa.

CNN: Demokraattikuvernöörit haluavat tavata Bidenin

Osa Yhdysvaltain osavaltioiden demokraattikuvernööreistä haluaa tapaamisen Bidenin kanssa Valkoisessa talossa, kertoo uutiskanava CNN nimettömiin lähteisiinsä vedoten.

Lähteiden mukaan kuvernöörien huoli kävi ilmi maanantaisessa ryhmäpuhelussa, johon osallistui vain kuvernöörejä. Osa demokraattikuvernööreistä oli halunnut kuulla Bidenilta itseltään presidentin väittelysuorituksesta.

Suunnittelu Bidenin kuvernööritapaamiselle on jo käynnissä, mutta ajankohta on vielä avoinna, CNN kertoo. Yksi CNN:n lähteistä kertoi, että Valkoinen talo pyrkisi järjestämään tapaamisen jo tänään.

"Biden on meidän ehdokkaamme"

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris sanoi olevansa ylpeä saadessaan olla Bidenin varapresidenttiehdokas.

– Joe Biden on meidän ehdokkaamme. Voitimme Trumpin kerran ja voitamme hänet jälleen, Harris sanoi CBS-kanavan haastattelussa.

Harrisia on veikattu todennäköisimmäksi demokraattien ehdokkaaksi Bidenin tilalle, mikäli Biden jättäytyisi presidenttikisasta.

Bidenin on määrä antaa perjantaina haastattelu uutiskanava ABC Newsille. Osa haastattelusta esitetään jo perjantaina, ja pidempi versio haastattelusta esitetään myöhemmin viikonloppuna.

Kyseessä on Bidenin ensimmäinen televisiohaastattelu epäonnistuneen väittelyn jälkeen.

Lue myös: Yhdysvaltalaismedia: Joe Bidenin perhe kehottaa tätä jatkamaan presidenttikisassa

The New York Times kehottaa Bidenia jättäytymään presidenttikisasta

MTV Yhdysvalloissa: Demokraatit epätoivon partaalla – Trumpin kannattajat juhlivat

Kampanjatiimi: Biden ei aio luopua presidenttikisasta

Kommentti: Bidenin peli on pelattu – demokraatit ovat syvässä liemessä, omasta syystään

Tuoreimmat aiheesta

Joe Biden