Brysseliin siirtyvä Pekka Toveri: "Mr Putin maailman paras kampanjatiimin jäsen"

Kokoomuksen Pekka Toveri suuntaa katseensa itään pohtiessaan syitä paikkaansa Euroopan parlamentissa.

– Varmaan taustalla on, voi sanoa, että maailman paras kampanjatiimin jäsen (Venäjän presidentti) Mr. (Vladimir) Putin, hän sanoi Helsingin Bottalla, kun paikka oli varmistunut.

– Hän on aiheuttanut sellaista turvattomuutta Eurooppaan, että ihmiset hakevat asiantuntijuutta päättäviin elimiin, että voidaan rakentaa puolustusta ja turvallisuutta epävakaissa oloissa.

Vaikka Toverin ennakoitiin pääsevän vaalissa läpi, hän itse kertoi tehneensä "näitä hommia" aina pessimisti ei pety -periaatteella.

Seuraavaksi edessä on käytännössä joka viikko reissuja Brysseliin ennen kuin ensimmäinen istunto heinäkuussa järjestetään. Sitä ennen keskustellaan muun muassa valiokuntapaikoista. Myös käytännön järjestelyissä, kuten asumisessa, riittää järjesteltävää.

–  Ja eduskuntatöitäkin täytyy hoitaa.

Erityisesti Toveria kiinnostaa työ puolustusasioiden parissa. Jo ehdolle asettuessaan hän perusteli päätöstään sillä, että EU:ssa aletaan vasta heräillä unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tärkeyteen.

Puolueensa tulosta Toveri pitää hyvänä erityisesti sen vuoksi, että kokoomus on hallituksessa päävastuussa ja siten vastuussa myös viimeaikaisista leikkauksista.

EU-parlamenttiin valitut: 

-Li Andersson (vas., 247600 ääntä)

-Eero Heinäluoma (sd., 96500)

-Mika Aaltola (kok., 95700)

-Henna Virkkunen (kok., 95000)

-Pekka Toveri (kok., 88400)

-Elsi Katainen (kesk., 67500)

-Katri Kulmuni (kesk., 67000)

-Ville Niinistö (vihr., 57600)

-Maria Guzenina (sd., 53000 ääntä)

-Anna-Maja Henriksson (r., 50000)

-Aura Salla (kok., 39600)

-Maria Ohisalo (vihr., 36600)

-Sebastian Tynkkynen (ps., 34000)

-Merja Kyllönen (vas., 27100) 

-Jussi Saramo (vas., 4900)

Lue myös:

    Uusimmat