Sauvalan kartanon tarhalinnuista saadut tulokset ovat negatiivisia. Lintuinfluenssaa on löydetty luonnonvaraisista linnuista.
Sauvalan kartanolla oleva ankea tunnelma välittyy puhelimen kautta. Syynä on lintuinfluenssa, joka on todettu tilalta maastoon vapautetuilla linnuilla.
Omistaja Heikki Sauvala kuvailee tilannetta raskaaksi niin henkisesti kuin fyysisesti.
Tilalla on lopetettu pari tuhatta lintua ja lopullista lukua ei ole vielä tiedossa.
– Yritämme ehkäistä taudin leviämistä meidän toiminnallamme.
Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä esimerkiksi varikset ja muut raadonsyöjät voivat levittää influenssaa muualle.
Viikonloppuna viitteitä poikkeavista linnuista
Kaikki sai alkunsa viikonloppuna, jolloin työntekijät huomasivat sairaan näköisiä lintuja. Näytteet paljastivat syyksi lintuinfluenssan.
– Siinä alettiin miettiä nopeasti, että miten toimitaan.
Sauvala antaa kiitosta läänieläinlääkärille, johon hän on ollut yhteydessä useamman kerran päivässä. Muu viranomaistoiminta ei kuitenkaan ole hänen mukaansa toiminut.
– Viranomaiset pitävät huolen, että käyvät ottamassa tarhoista kokeita. Isossa kuvassa se on järkevää, mutta eihän se tauti meidän tarhoista pääse leviämään jos se sinne menee.
Viranomaismääräys tappamisesta puuttuu
– Olen pyytänyt viranomaisilta, että meille tulisi määräys tappaa luonnossa mahdollisimman paljon lintuja, että tämä pysähtyisi, Sauvala avaa tilannetta.
Määräystä ei ole vielä tullut tähänkään päivään mennessä. Yrittäjä olisi toivonut, että joku olisi uskaltanut tehdä päätöksen toiminnan lopettamisesta. Nyt hän joutui tekemään sen itse, jotta tauti saataisi kuriin.
– Me olemme toimineet näin, mutta Ruokavirasto toisella tavalla.
Sauvala painottaa, että tiedostaa riskit yrittäjänä. Tappiot voivat nousta tilanteen vuoksi jopa 300 000 euroon, mutta miestä huolettaa myös työntekijöiden henkinen puoli.
– Työntekijöiden päätehtävä on pitää lintuja hengissä ympäri vuoden, nyt me teurastamme niitä. Se on henkisesti hyvin perseestä.
"Elämäntyö kaatuu kotkan tai korpin paskaan"
Tilanteessa on kyse huonosta tuurista, josta Sauvala ei voi syyttää itseään tai työntekijöitä.
– Vajaa 30 vuoden elämäntyö kaatuu kotkan tai korpin paskaan.
Sauvala toivoo ihmisten ymmärtävän, että tauti ei tartu helposti ihmiseen.
– Yritämme kaikkemme, että saisimme pysäytettyä tämän. Ihmisillä ei ole vaaraa.
Avoin toiminta on saanut kiitosta muilta alan yrittäjiltä. Samassa kunnassa sijaitsevan Viralan kartanon tilanhoitaja Pekka Korhonen kertoo tilan aloittaneen erilaisia toimia asian tultua ilmi.
– Olemme pyydystäneet avotarhoihin lintuja maastosta, jotta ne ovat paremmin hallittavissa.
Korhosen mukaan yhteinen toimiminen on nyt tärkeää.
– Kaikki alalla toimivat henkilöt tekevät kaikkensa, jotta influenssa ei leviä.