Fasaanien menettäminen oli Sauvalan kartanon isännälle raskas henkinen ja taloudellinen prosessi.
Fasaanitila Kanta-Hämeessä koki kaksi vuotta sitten kovan iskun: lintuinfluenssa levisi tilan fasaaneihin. Tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun tauti pääsi leviämään luonnonvaraisista linnuista siipikarjan pitopaikkaan.
Janakkalan Vähikkälässä sijaitseva Sauvalan kartano oli vielä tuolloin Suomen suurin fasaanien tuottaja.
Lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi yli 5 000 fasaania jouduttiin lopettamaan Sauvalan kartanossa vuoden 2021 tammi-helmikuussa. Tuotanto käynnistettiin hetkeksi mittavien saneeraustöiden jälkeen, mutta lokakuussa toisen viruksen aiheuttama lintuinfluenssaepidemia aiheutti lisää fasaanien kuolemia. Toimintaa ei ole sen jälkeen käynnistetty uudelleen.
Sauvalan kartanon isäntä Heikki Sauvala kuvailee tilannetta raskaaksi prosessiksi sekä taloudellisesti että henkisesti.
– Toiminnan ylös ajaminen olisi hidasta ja kestäisi vuosia. Lisäksi se on kallista, ja silloinen hyvä työtiimi on hajaantunut jo eri työtehtäviin, Sauvala sanoo STT:n haastattelussa.
Fasaanitiloilla lintujen munia haudotaan, ja poikasia kasvatetaan tarhoissa. Sen jälkeen linnut vapautetaan luontoon metsästettäväksi.
Lue myös: "Elämäntyö kaatuu kotkan tai korpin paskaan" – Janakkalassa teurastetaan fasaaneja alueelta löytyneen lintuinfluenssan takia
Siipikarjatilat välttyneet uusimmilta tartunnoilta
Fasaanien pitopaikkoja on rekisteröity lisää vuoden 2021 lintuinfluenssatapauksista huolimatta. Kasvatuspaikkoja oli rekisteröity Suomessa alkuvuodesta 2020 yli 250, ja tällä hetkellä aktiivisia pitopaikkoja on 473.
Fasaaneja kasvatetaan Suomessa pääasiassa metsästystä ja lintukoirien koulutusta varten. Osa fasaaneista päätyy ravintoloiden käyttöön.
Tänä vuonna lintuinfluenssa on päässyt leviämään ensimmäistä kertaa Suomessa turkistarhoille, ja Ruokavirasto on tehnyt lopetuspäätöksen tämänhetkisten tietojen mukaan 120 000 turkiseläimelle. Siipikarjatiloihin lintuinfluenssa ei ole tänä vuonna toistaiseksi levinnyt.
Lue myös: USU: Jo 120 000 turkiseläintä on määrätty lopetettavaksi lintuinfluenssan takia
Sauvala kertoo tehneensä elokuun toisella viikolla soittokierroksen kollegoille fasaanitiloilla, ja hänen mukaansa tilanne oli niin hyvä kuin se voi olla eli taudista ei vielä ollut merkkiä.
– Huomenna kaikki voi olla toisin, onhan tämä aika epämiellyttävä tilanne.
"Turkistarhauksen eettisyys lyömäaseena"
Turkistarhojen terveydellisiin seikkoihin liittyvän keskustelun rinnalle on nostettu esiin jälleen alan eettisyys.
Turkisala työllistää Suomessa eri arvioiden mukaan noin 2 000–4 000 ihmistä, ja alan kannattavuudesta ja eettisyydestä on erimielisyyksiä.
Sauvala tarkastelee turkistarhausta maaseudun työllisyystilanteen kannalta, ja hän kertoo maaseudun elävöittämisen ja työllistämisen olevan hänelle tärkeää.
– Turkistarhaus on puhdas vientiala, joka toimii maaseudulla. Suomessa ala perustuu pelkkään vientiin, mikä on aina meidän kansantaloudellemme hyvä juttu, hän sanoo.
Hän arvelee turkistuottajien käyvän läpi tällä hetkellä samoja ajatuksia, joita hän itse kävi läpi kaksi vuotta sitten lintuinfluenssan levittyä fasaanitilalleen.
– Asioista pitää keskustella tilanteiden jälkeen ja miettiä, mikä on eettistä. Eläinten hyvinvoinnista täytyy pitää huolta. Mielestäni ei ole oikein kuitenkaan käyttää nykyistä tilannetta lyömäaseena, varsinkin tässä tapauksessa, kun se tilanne on parhaillaan päällä turkistarhoilla. Sympatiat ovat turkistuottajien puolella.