Erytritoli voi lisätä riskiä verihyytymiin.
Esimerkiksi juomissa käytetty makeutusaine saattaa aiheuttaa veritulppia. Arteriosclerosis, Thrombosis, and Vascular Biology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan erytritoli voi lisätä riskiä verihyytymien muodostumiseen, kertoo CNN.
Lue myös: Makeutusaineita vai sokeria? Lihavuustutkijalla selkeä kanta: "En ymmärrä, miksei niitä ole laitettu pannaan"
Erytritolia on esimerkiksi joissain energiajuomissa. Ainesosalistassa se on voitu merkitä arominvahventeeksi.
– Merkittävää on, että kaikissa tutkimusaiheissa jokainen verihiutaleiden vasteen, siis hyytymisen, mittari nousi erytritolin nauttimisen jälkeen, tutkimusta tehnyt Stanley Haze kuvailee.
Samanlaista ilmiötä ei tapahtunut, jos henkilö joi vastaavan sokeroidun juoman.
"Näimme lisääntynyttä hyytymistä"
Tutkimus on hyvin pieni: osanottajia oli vain 20. He paastosivat yön yli, ja aamulla heiltä otettiin verinäyte. Tämän jälkeen he joivat juoman, jossa oli 30 grammaa joko erytritolia tai sokeria. 30 minuutin kuluttua verikoe uusittiin.
Katso myös: Tuleeko sokerittomista siidereistä pahempi darra? Juttu jatkuu videon alla.
0:52
Juomisen jälkeen veren sokeritaso nousi hieman, mutta erytritolitaso nousi tuhatkertaisesti. Hazenin mukaan suurin yllätys oli verihiutaleiden toiminta.
– Näimme lisääntynyttä hyytymistä, kun mittasimme sydänkohtaus- tai aivoinfarktimallin tyylisesti sitä, miten nopeasti hyytymät tukkivat suonen tai pysäyttävät verenkierron.
Tutkijoiden mukaan se, että erytrityoli lisäsi verihiutaleiden reaktiivisuutta terveillä vapaaehtoisilla, aiheuttaa huolia sen suhteen, että aineen käyttö voi lisätä verisuonitukosten mahdollisuutta.
Lue myös: Hammaslääkäri varoittaa suosikkijuomien haitoista – voivat tehdä pysyvää tuhoa
"Kuluttajien tulisi tulkita tämän pilottitutkimuksen tuloksia erittäin varovaisesti"
Matala- ja vähäkaloristen tuotteiden puolesta puhuva Calorie Control Council kommentoi tutkimusta CNN:lle sanoen, että suhtautuisi tutkimukseen varauksella.
– Kuluttajien tulisi tulkita tämän pilottitutkimuksen tuloksia erittäin varovaisesti. Osanottajia oli rajattu määrä, kymmenen, ja heille annettiin liian suuri määrä erytritolia, melkein nelinkertaisesti Yhdysvalloissa juomiin sallitun määrän verran, järjestö korosti.
Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että makeutusaineella voi olla terveydelle haitallisia vaikutuksia. Toinen tutkimus totesi, etteivät kevytlimut eivät ole sen parempi vaihtoehto kuin sokerilimutkaan.
WHO määrittelee makeutusaine aspartaamin mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
Lue myös: Kannattaako energiajuomia juoda tyhjään vatsaan? Tätä mieltä on lääkäri
Lue myös: Tästä tuotteesta ravintoterapeutti pysyisi kaukana – antoi myös 5-20-vinkin ruokakauppaan
Katso myös: Näin paljon eri alkoholijuomat sisältävät sokeria ja kaloreita
1:29
Lähteet: CNN, Arteriosclerosis, Thrombosis, and Vascular Biology