Ennuste: Tältä näyttää mustikka- ja hillasato

6:50img
Näin marjasatoa ennakoitiin kesäkuussa.
Julkaistu 19.07.2023 11:39

MTV UUTISET – STT

Sekä mustikan että hillan pääsatokausi on alkamaisillaan eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Kummankin marjan sato on jäämässä tänä kesänä korkeintaan keskinkertaiseksi. 

Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti keskiviikkona, että niin mustikan kuin hillankin sato kärsii heikosti onnistuneesta pölytyksestä ja hallavaurioista.

Mustikan hallavahinkojen suurin riski on ollut Etelä-Karjalan, Kainuun, Keminmaan ja Ylitornion sekä paikoitellen myös Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. 

Lue myös: Suomi-herkkua hehkutetaan jälleen: Kannattaa syödä päivittäin – runsaasti terveysvaikutuksia

Hillan kukintaa halla taas heikensi erityisesti Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Kainuussa sekä Pohjois-Savossa.

Sen sijaan puolukan pölytys vaikuttaa Luken mukaan onnistuneen tänä vuonna melko hyvin. Puolukka pääsi kukkimaan kesäkuun loppupuolen lämpimässä säässä, jolloin pölyttäjät olivat aktiivisia.

Erityisen hyvää puolukkasatoa on lupa odottaa Kainuussa ja Kuusamossa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Lue myös: Maistuisiko tuore muikku tai komea kuha? Näin kalastat itse suosituimmat ruokakalat

Tuoreimmat aiheesta

Marjat