Syyskuun alun jälkeen työttömäksi jäävien ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan on tulossa porrastus, joka pienentää ansiopäivärahaa jo parin kuukauden työttömyyden jälkeen.
Tutkimusprofessori Tomi Kyyrä Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) pitää pudotusta niin nopeana ja isona, että ollaan jo hyvin lähellä työttömyyspäivärahan yleistä leikkausta.
Kyyrän mukaan uudistuksen ajoitus ei ole paras mahdollinen, kun taloudessa menee nihkeästi ja työttömyys on noussut. Jos talouskasvu kuitenkin piristyy ennustetusti ensi vuonna, kovia leikkauksia ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan sisältävä uudistus voi tuoda kohtuullisen isoja säästöjä.
– Ajoitus ei ole täysin optimaalinen, mutta ei kovin huonokaan.
Lue myös: Tutkimus: Yrittäjät ansaitsevat Suomessa palkansaajia enemmän – näin suuresta tulokuilusta kyse
Työttömyysturvalaki muuttuu maanantaina niin, että ansiopäivärahaa leikataan 20 prosenttia sen jälkeen, kun sitä on maksettu 40 työttömyyspäivältä eli noin kahden kuukauden ajan. Toinen, viiden prosentin suuruinen lisäleikkaus napsahtaa 170 työttömyyspäivän eli noin kahdeksan kuukauden työttömyyden jälkeen.
Nopeimmillaan leikkaus voi siis tulla eteen jo loppusyksystä.
Työttömille kyse on Kyyrän mukaan merkittävästä heikennyksestä, varsinkin kun muun muassa työttömyysturvan lapsikorotukset poistettiin jo keväällä.
Vaikka hallituksen esityksessä puhuttiin ansiopäivärahan määrän porrastuvan, ei ansioturvan voi Kyyrän mukaan sanoa aidosti alenevan vähittäin, vaan ollaan jo lähellä leikkausta.
– Ansioturvan ensimmäinen pudotus 20 prosentilla tulee jo kahden kuukauden jälkeen eli todella nopeasti.
Työn ja talouden tutkimus Laboren johtava tutkija Merja Kauhanen sanoo porrastuksen iskevän erityisen kovaa matalapalkka-aloilla työskenteleviin. Kun pienen palkan perusteella maksettavaa jo itsessään pientä ansiopäivärahaa vielä leikataan, ollaan jo lähellä peruspäivärahaa.
– Koko ansioturva häviää käytännössä jo 40 päivän jälkeen matalapalkkaisilla.
Aiempaa useampi saattaa tästä syystä joutua turvautumaan toimeentulotukeen. Tämä voi ainakin lyhyellä aikavälillä osaltaan viedä pohjaa hallituksen säästötavoitteilta.
Toimeentulon turva heikkenee
Sekä Kyyrä että Kauhanen muistuttavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan roolista vakuutuksena työttömyyden varalta.
– Tämä uudistus on työttömien kannalta suuri vakuutusturvan heikennys. Ansiosidonnaisella haetaan toimeentulon turvaa, jotta tulot eivät työttömäksi jäädessä äkillisesti romahda, Kauhanen toteaa.
Jos ja kun hallitus on halunnut sekä kannustaa työttömiä työnhakuun että säästää työttömyysturvasta, Kyyrän mukaan leikkaukset oli toki parempi kohdistaa ansioturvan kuin peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajiin. Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen suuruus on tänä vuonna 37,21 euroa päivässä.
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on arvioinut, että porrastus vaikuttaa arviolta kahteen kolmesta ansiopäivärahan saajasta. Kolmannes työttömistä työllistyy niin nopeasti, että porrastus ei ehdi vaikuttaa.
Koskee vain uusia työttömyysjaksoja
Uudistus koskee kokonaan työttömäksi jäävien lisäksi muun muassa lomautettuja, soviteltua päivärahaa saavia osa-aikatyöntekijöitä ja yrittäjiä. Lainmuutos ei koske työttömiä, jotka ovat alkaneet saada ansiosidonnaista turvaa ennen 2. syyskuuta.
Keskimääräinen ansiopäiväraha oli TYJ:n mukaan viime vuonna bruttona 1 690 euroa kuukaudessa. Nyt voimaan tuleva porrastus laskisi summan ensin 1 350 euroon ja työttömyyden pitkittyessä 1 270 euroon.