Korkea kolesteroli ei aiheuta oireita tai näy päälle päin ennen kuin se on jo aiheuttanut tukoksia verisuoniin. Hyvä uutinen on, että kolesteroliarvoa saa madallettua ruokavaliomuutoksilla nopeastikin.
Kohonnut kolesteroli ei tunnu miltään tai näy päällepäin. Siksi kolesterolin aiheuttaman valtimoiden ahtautumisen ensimmäinen oire voi joskus olla jopa sydäninfarkti tai pahimmassa tapauksessa äkkikuolema, varoittaa laillistettu ravitsemusterapeutti Tuija Pusa.
Valtimoiden ahtautuminen on, pitkä, vuosikymmeniä kestävä prosessi, mutta kolesteroliarvoihin ja siten verisuonten tukkeutumien ehkäisyyn voi vaikuttaa merkittävästi itse.
– On tullut vastaan, että ruokavaliolla on pystytty alentamaan kolesteroliarvoa jopa 40 prosenttia ja nimenomaan haitallista LDL-kolesterolia, Pusa kertoo Huomenta Suomessa.
Lue myös: Paljastuiko verikokeissa korkea kolesteroliarvo? Viisi helppoa muutosta, joilla voit parantaa arvoasi jopa 30 prosenttia
Perintötekijöillä on väliä, mutta ruokavaliolla vielä enemmän
Perintötekijät antavat eräänlaisen haarukan siihen, missä rajoissa kolesterolipitoisuus on, mutta elintavat vaikuttavat siihen, missä kohtaa perinnöllisen haarukan vaihteluväliä ollaan.
Jopa yksittäisillä pienillä muutoksilla voi saada kolesteroliarvon laskemaan. Muutos voi näkyä veriarvoissa jo muutaman viikon jälkeen.
– Kahvilla esimerkiksi on suuri merkitys kolesteroliarvoon. Suodattamaton kahvi, kuten espresso, nostaa LDL-kolesterolin määrää veressä.
– Jos juo 5–6 normaalin kokoista kahvikupillista espressoa päivässä, voi sillä olla jo 0,3–0,4 mmol/l vaikutus kolesteroliin.
Terveydelle on hyväksi, kun kokonaiskolesteroli on alle 5 mmol/l, LDL-kolesteroli alle 3 mmol/l ja HDL-kolesteroli miehillä yli 1 mmol/l sekä naisilla yli 1,2 mmol/l, kertoo Sydänliitto.
Katso video: Lisää hyvää kolesterolia, vähemmän pahaa – koosta lautasmalli oikein
1:09