Ensitreffit-Jennin isä Antti Muurinen teki oitis havainnon tyttärensä ja tämän puolison Jyrkin ensikohtaamisesta
Ensitreffit alttarilla -Jennin vanhemmat Eeva ja Antti kertoivat MTV Uutisille tunnelmiaan tyttärensä avioitumisen jälkeen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. kaudella toisilleen ennestään tuntemattomat Jenni ja Jyrki sanovat toisilleen "tahdon" Hirvihaaran Kartanossa Mäntsälässä.
MTV Uutiset oli paikalla seuraamassa parin suurta päivää. Jennin äiti Eeva sekä isä, jalkapallovalmentajana tunnettu Antti Muurinen kertoivat vihkimisen jälkeen MTV uutisille toivovansa, että tuore aviopari löytää oikean sävelen, heidän liittonsa jatkuu pitkään ja pari rakastuu tulisesti.
– Ainahan sitä toivoo lapselleen ennen kaikkea terveyttä, rakkautta ja pärjäämistä. Kivalta tuntuu tämä tilanne, Eeva sanoi.
Morsiamen Antti-isä pisti merkille, että Jennistä ja Jyrkistä paistoi ensikohtaamisen hetkellä läpi iloisuus ja tyytyväisyys.
– Matka on tietysti pitkä ja koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan, mutta alku näytti hyvältä. Minusta näyttää siltä, että heillä on hyvä mahdollisuus onnistua, Antti sanoi.
Kun Eeva-äiti kuuli tyttärensä aikeista hakea mukaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan, oli hänellä heti selkeä mielipide asiaan.
– Jes! Rohkea veto! Olin, että hienoa, anna palaa vaan, hän muisteli nauraen.
Isän reaktio oli sen sijaan hillitympi. Hän kannusti tytärtään yrittämään, mutta empi, koska tämä ei välttämättä pääsisi mukaan ohjelmaan, sillä hakijoita on sankoin joukoin.
– Kun tulikin tieto, että hän on kolmen joukossa, aloin miettiä, että voi hemmetti, tästähän taitaa tullakin jotakin. Kun se toteutui, niin hyvältä tuntui. Ja se oli nimenomaan tärkeää, miten Jenni koki asian. Se oli iloista ja luontaista, että nyt hän menee naimisiin, ja katsotaan sitten, mitä tulee, Antti sanoi.
Yllä olevalla videolla Jennin vanhemmat Eeva ja Antti kertovat, millaisia ajatuksia heillä heräsi Jyrkistä.
Ensitreffit alttarilla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaina 3. syyskuuta klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Ensitreffeillä-vodcast MTV Katsomossa aina Ensitreffit alttarilla -jakson jälkeen tiistaisin klo 21.55. Toimittajat Katri Utula ja monimediaosaaja Tero Tiittanen ruotivat rakkauskiemuroita koko syksyn ajan.
Uusimmat
-
10:24
Helsingistä löytyi 600 kiloa luvatonta karhunlihaa – korvia, luita ja tassuja kylmävarastossa
-
10:03
Lääkärikeskus toimi oikein kohutapauksessa Turussa
-
09:57
Vivian Nick ei välttämättä halua lisää lapsia: "Tuntuu todella oikealta"
-
09:54
Masinoiko Israel laiteräjähdykset palauttaakseen maineensa?
-
09:27
Valtteri Bottaksen entiseltä tallikaverilta kylmä viesti suomalaisen suuntaan
-
09:24
Tiesitkö? Voit saada jopa palkallista vapaata myös omien vanhempiesi hoitoon
-
08:45
Red Bullin F1-tiimissä käy myllerrys
-
08:43
Kommentti: FC Barcelona on tullut takaisin – tällaista eivät esittäneet edes Lionel Messi ja kumppanit
-
08:39
Japanilaisyhtiö: Lopetimme räjähtäneiden radiopuhelinten valmistuksen 10 vuotta sitten – MTV seuraa Libanonin tilannetta
-
08:36
Suomalaisten sijoitusinto kasvaa: Lähes kaksi miljoonaa omistaa pörssiosakkeita tai rahastoja
-
08:25
Tämän vuoden Roosa nauha -suunnittelijat julkistettiin
-
08:20
Yllätys odotti: Frida Karlsson kuuli kirkumista suihkusta – "Se oli kauheaa"
-
07:58
Ari Vatanen heitettiin tylysti ulos FIA-pomon kotoa – Jean Todt palaa likaiseen vaalitaisteluun: "Ei käyttäytynyt hyvin"
-
07:45
Vappu Pimiän suosittu jauhelihakeitto: "Yksi arjen parhaista pelastajista"
-
07:25
Lisätietoa Oleksandr Usykin pidätyksestä – poistui lentokoneesta osallistumaan välikohtaukseen
-
07:03
NHL-lihaskimppu penkkasi salilla kunnon raudoilla – sitten tankoon tarttui Jaromir Jagr, ja näky painui unohtumattomasti mieleen
-
06:41
Ottelu muutti suomalaispelaajan elämän – kuoleman porteille
-
06:33
Parikymppinen Atte meni lääkäriin flunssan vuoksi, saikin diagnoosin keuhkosyövästä: "Onni onnettomuudessa"
-
06:28
Ranskalaistähti tuhri läpiajon täysin: ei laukaustakaan aikaiseksi – Mestarien liigassa jälleen yksi unelmamaali
-
06:20
Aika Ukrainassa muutti Lucasia: "Ajattelin, että kuolen" – hurjia kokenut pelaaja on jälleen Suomessa
-
Lataa lisää