Tainan äiti Pirjo yllättyi kuullessaan, että hänen tyttärensä osallistuu Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. kaudella toisilleen ennestään tuntemattomat Taina ja Matti avioituvat Bodomin kartanolla Espoossa. Tainan äiti Pirjo kertoi MTV Uutisille olleensa hyvin yllättynyt kuullessaan, että hänen tyttärensä on menossa naimisiin tuntemattoman ihmisen kanssa.
– Vaikka tiedän, että tyttäreni on hyvin rohkea, mutta että näin pitkälle vietyä… Se tuli kyllä aika yllätyksenä, hän kertoi.
Pirjo-äitiä mietitytti aluksi muun muassa asian julkisuus ja se, ettei tyttären tulevasta puolisosta ole mitään tietoa. Hänen mukaansa ajatus tuntui äitinä jopa hieman pelottavalta.
Tovin asiaa pohdiskeltuaan ja Tainan kanssa keskusteltuaan äiti kuitenkin heltyi ajatukselle.
Äidille Tainan Ensitreffit alttarilla -prosessi on näyttäytynyt kiireisenä.
– Ei olisi tullut mieleenkään, kuinka paljon eri tapaamisia ja valmisteluita tämä käsittää. Mutta ehkä se vie niin mukanaan, jolloin näille henkilöille on helpompaa suoriutua siitä, kun asiaa työstää jo ennen kuin vihkiminen tapahtuu, hän pohti.
Lue myös: Ensitreffit alttarilla -ohjelman Tainalla, 27, on jo varasuunnitelma, jos hänelle ei suoda perheenlisäystä: "En halua jättää kaikkea yhden kortin varaan"
Pirjo toivoo Tainalle ja Matille kestävää ja hyvää liittoa, vaikka kaksikko päätyikin yhteen epätavallista reittiä pitkin.
– Tulee siitä tai ei tule, niin toivottavaa on, että he olisivat rehellisiä sekä itselleen että toisilleen. Tämä prosessi on kuitenkin heillekin henkisellä tasolla ihan valtava, niin että jaksaisi todella tutustua siihen toiseen, niin kuin sulhanen taisi valassa sanoakin, hän sanoi.