Ensitreffit-Tainan kaasot Tiina ja Inka elivät jännityksessä mukana Tainan edetessä Ensitreffit alttarilla -prosessissa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman 11. kaudella toisilleen ennestään tuntemattomat Taina ja Matti avioituivat Bodomin kartanolla Espoossa. Tainan isosisko Tiina kertoi MTV Uutisille, ettei ensi alkuun ollut uskoa Tainaa, kun tämä kertoi olevana menossa naimisiin.
– Olin, että oletko tosissasi, mitä, missä…? Kysyin hirveästi lisäkysymyksiä. Mutta sitten sitä jonkin aikaa sulateltuani alkoi kuulostaa siltä, että Taina voisi tehdä jotain tämmöistä, Tiina-sisko kertoi.
Tainan toisen kaason Inkan mukaan sekä hän että Tiina ovat seuranneet sivusta ja eläneet mukana Tainan Ensitreffit alttarilla -prosessia.
– Aina, kun Taina pääsi eteenpäin jostain vaiheesta, niin aina odotti, että onko se lopullinen tulos sitten tämä, että hän pääsee naimisiin, hän kertoi.
Lue myös: Ensitreffit alttarilla -ohjelman Tainalla, 27, on jo varasuunnitelma, jos hänelle ei suoda perheenlisäystä: "En halua jättää kaikkea yhden kortin varaan"
Tainan Ensitreffit alttarilla -prosessi on vaikuttanut Tiinan ja Inkan silmissä pitkältä, jännittävältä ja tunteikkaalta matkalta, johon on sisältynyt runsaasti keskustelua sekä itsetutkiskelua.
– Vaikka Taina on hyvin itsetietoinen muutenkin, niin hän on puhunut monta kertaa, että on vielä löytänyt lisää. Koko hakuprosessi on mielestämme ollut kattava, ainakin näin vierestä seuranneena, Inka sanoi.
– Taina on suhtautunut tähän aika rauhallisesti. Hän katsoo mitä tulee ja elää sen mukaan. Hän ei ole liikoja jännittänyt kuitenkaan, Tiina jatkaa.
Sekä Tiina että Inka toivovat tuoreelle avioparille ihanaa yhdessäoloa, joka ei päättyisi tähän kesään, vaan että kaksikko voisi jatkaa tutustumista rauhassa myös ohjelman jälkeenkin.
– Että annetaan aikaa tutustumiselle. Ei ole mikään kiire, Inka sanoi.