Voiko kävelemällä pienentää masennusriskiä? Tutkimus selvitti, miten päivittäiset askeleet vaikuttavat

8:22img
Katso myös video: Miten juostaan oikein? Älä sorru perinteiseen asentomokaan.
Julkaistu 06.01.2025 14:35

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Kävely voi auttaa, jos olo tuntuu masentuneelta.

Masennuksen todennäköisyys voi pienentyä, kun päivittäinen askelmäärä kasvaa, kertoo JAMA Network Open -lehdessä julkaistu tutkimus. Tuloksista uutisoi Medical Xpress -sivusto.

Espanjalaisen Kastilia–La Manchan yliopiston tekemässä globaalissa katsauksessa havaittiin, että päivittäisen askelmäärän lisääminen jopa vaatimattomissa määrin oli yhteydessä masennusoireiden vähenemiseen. Tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että masennuksen todennäköisyys pienenee askelmäärän kasvaessa aina noin 10 000 askeleeseen asti.

Lue myös: Näin pääset eroon vatsarasvasta

Näin tutkimus tehtiin

Tutkijoiden mukaan on jo olemassa vankkaa näyttöä siitä, että kaikenlainen liikunta voisi toimia luonnollisena masennuslääkkeenä. Sen myötä heräsi kysymys, voisiko tällaisena troppina toimia niinkin helppo asia kuin kävely.

Selvittääkseen tämän he tarkastelivat erilaisista tutkimuksista saatuja tietoja päivittäisistä askelmääristä ja niiden yhteyksistä mielenterveyteen.

Tuore katsaus kattoi yhteensä 33 tutkimusta, joihin osallistui yhteensä yli 96 000 aikuista maailmanlaajuisesti. Tutkimuksissa oli mukana ihmisiä, jotka laskivat päivittäisen askelmääränsä kuntoiluseurantalaitteilla.

isä ja lapsi kävelevät ulkona talvella

Kävelystä löydettiin jälleen lisää terveyshyötyjä.

Kävelyllä myönteisiä vaikutuksia

Tutkijat havaitsivat, että verrattuna 5 000 askeleen päivittäiseen lähtötasoon jopa 1 000 askelta enemmän päivässä kävelleiden todennäköisyys sairastua masennukseen laski yhdeksän prosenttia.

Nämä edut kasvoivat nopeasti. Havaittiin, että 7 000 askelta päivässä kävelleillä oli 31 prosenttia pienempi todennäköisyys sairastua masennukseen kuin niillä, joille kertyi päivän aikana 5 000 askelta tai vähemmän.

– Lisäksi yli 7 500 askeleen päivittäismäärät liittyivät 43 prosenttia pienempään masennuksen esiintyvyyteen, tutkijat kirjoittivat.

Tämä näytti pitävän paikkansa kaikissa ikäryhmissä ja sekä miehillä että naisilla.

Toisaalta mielenterveyteen liittyvät hyödyt näyttivät tasoittuvan siinä vaiheessa, kun askeleita kertyi päivän aikana noin 10 000. Askelmäärän lisääminen yli tämän kymppitonnin ei siis enää näyttänyt liittyvän masennusoireiden merkittävään vähenemiseen.

Tutkijat ovatkin sitä mieltä, että tämän perusteella kävelyn voi lisätä yhdeksi masennusta loitolla pitävien liikuntamuotojen, kuten painoharjoittelun ja joogan, joukkoon. He pitävät päivittäisen askeltavoitteen lisäämistä lupaavana ja osallistavana keinona masennuksen ehkäisyyn.

Katso myös video: Lupaatko itsellesi elää ensi vuonna terveellisemmin? Näin pääset liikkeelle

6:58img

Vieraana hyvinvointivalmentaja Monna Pursiainen.

Lue myös: 

Pakarat piukeiksi tehokkaalla kuntoporrastreenillä – vain viisi liikettä

Juulia putosi hevosen selästä rajuin seurauksin: "Ei ollut tietoa, olenko ihan vihannes"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Medical Xpress

Tuoreimmat aiheesta

Masennus