MTV Sportin F1-toimitus listaa joka kisan jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Äitienpäivänä ajetusta Espanjan GP:stä ei muodostunut suomalaisjuhlaa, mutta eräälle F1-fanille iltapäivästä muodostui ikimuistoinen.
TOP5:
1. Pikku-Thomas ja Kimi Räikkönen
Espanjan GP:n suurimmat hetket koettiin pienen ranskalaispojan Thomaksen kautta. TV-kuvat poimivat ensiksi viisivuotiaan sydämiä särkevän tuskan hänen nähdessä suosikkinsa Kimi Räikkösen kilpailun päättymisen jo avauskierrokselle.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Itku vaihtui leveään virneeseen Ferrarin kutsuessa pienokaisen tapaamaan suosikkikuljettajansa italialaistallin motorhomeen. Kukaan ei voinut välttyä pieneltä liikutukselta kameroiden näyttäessä Thomaksen ja Räikkösen kohtaamisen.
Pieni teko, mutta suuri vaikutus. Eikä ainoastaan Räikkösen pienelle fanille, vaan formula ykkösten näkyvyydelle ja kansainväliselle maineelle. Juuri tällaiset pienet inhimilliset teot, varsinkin ”Jäämieheltä”, tullaan muistamaan vielä vuosien päästä.
2. Pascal Wehrlein
Mercedes-ajopaikan Valtteri Bottakselle hävinneen Wehrleinin alkukausi on ollut lievästi sanoen haasteellinen. Alkukaudesta tapahtunut hurja onnettomuus F1-sarjan ulkopuolisessa kisassa esti saksalaiselta mahdollisuudet osallistua kauden kahteen ensimmäiseen osakilpailuun.
Lahjakkaan Wehrleinin tilannetta ei ole käynyt kateeksi. Manor-vuoden jälkeen siirto Sauberille täksi kaudeksi ei ollut missään nimessä siirto eteenpäin, mutta se oli myös ainoa mahdollisuus jatkaa F1-sarjassa. Sveitsiläistalli on resursseiltaan sarjan selkeä peränpitäjä, joten sen täytyy olla valmis iskemään juuri sunnuntaina nähdyissä ”hulluissa kisoissa”.
Wehrlein ja Sauber ajoivat taktisesti kypsän kilpailun ajoittaen varikkokäyntinsä täydellisesti. Onnettomuudestaan täysin toipunut saksalainen oli radalla itse varmuus, mikä kielii Mersu-suojatin taidoista.. Pieni lapsus tapahtui viimeisen varikkokäynnin yhteydessä, jossa liian myöhäinen varikolle kurvaus tuotti viiden sekunnin aikarangaistuksen. Se oli kuitenkin pienempi paha kuin varikolle meno kierrosta myöhemmin.
Neljä pistettä nostivat Sauberin pois valmistajien sarjan nollakerhosta. Samalla talli löi painetta yhä siellä majailevan McLarenin suuntaan.
3. Force India
F1-sarjan ”jättiläistenkaatajan” tämän kauden auton ulkonäöstä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta nopea ”Putte Possu” on.
Sergio Perez ja Esteban Ocon toivat autonsa sunnuntaina maaliin sijoilla neljä ja viisi, mistä talli palkittiin mukavalla 27 MM-pisteen potilla. Samalla talli repäisi hurjasti lisää kaulaa Williamsiin taistelussa keskikastin herruudesta.
”Kolme suurta” saattavat olla Force Indialle liian kova pala purtavaksi, mutta talli on piristävä osoitus siitä, ettei pelkkä raha ole oikotie onneen. Edes formula ykkösissä.
Erityismaininta täytyy jakaa Sergio Perezille, joka ajoi pisteille jo viidennessätoista kilpailussa peräjälkeen. Miehen maine kolariherkkänä pisteidentuhlaajana on syytä heittää viimeistään tässä vaiheessa romukoppaan.
4. Nico Hülkenberg
Saksalainen ”ikuinen lupaus” jätti viime kauden päätteeksi Force Indian siirtyen Renault’n ykköskuljettajaksi. Pelkkiä tuloksia katsomalla siirto voi vaikuttaa takapakin ottamiselta, mutta syvällisemmin katsottuna Hülkenbergin voidaan havaita ajavan paremmin kuin kertaakaan aiemmin urallaan.
Kolmas perättäinen pistesijoitus oli samalla miehen paras sijoitus sitten viime syksyn ja Belgian GP:n. Hülkenberg on valmis keräämään pisteitä vielä jälleenrakennusvaiheessa olevalle ranskalaismerkille, mikä on tasaisessa keskikastin mittelössä elintärkeää.
Renault on ottanut hurjan harppauksen eteenpäin surkeasta viime kaudesta. Mikäli tahti säilyy samana, voidaan ihmettelyt Hülkenbergin tallinvaihdosta viimeistään lopettaa.
5. Uudistukset oikeaan suuntaan
F1-sarja sai kaivatun kasvojenkohotuksen varsinaisten ratatapahtumien ulkopuolella. Uudet omistajat eivät ole aikailleet tehdessään lajista entistä parempaa show’ta yleisölle.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
TV-katsojat ottivat ilolla vastaan autojen numerointeihin tehdyt muutokset. GP-viikonloppua edeltävät yleisölle avoimet tapahtumat, vaatekappaleiden tykittäminen katsomoihin ja pääsuoralla tapahtunut aika-ajon haastatteluosio olivat niitä pieniä tekoja, joiden avulla kalliille pääsylipuille voidaan sanoa löytyvän vastinetta.
FLOP5:
1. Suomalaisten epäonni
Sinivalkolasein katsottuna Espanjan GP ei jää historiankirjoihin kaikkein kauneimpana lukuna komeassa moottoriurheiluperinteessämme.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kimi Räikkösen kisa päättyi jo avausmutkaan, ja karvaasti osallisena tapahtumaketjussa oli lisäksi Valtteri Bottas. Lopullisesti suomalaiskodeissa huudahdettiin pettyneenä, kun edelliskisan juhlittu sankari joutui parkkeeraamaan savuavan Hopeanuolensa radan varteen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Pannukakku on oiva herkku tarjoiltavaksi äitienpäivänä, mutta Bottaksen ja Räikkösen leipomana sitä ei varmasti kukaan toivonut.
2. Jolyon Palmer
Ei vain lähde. Palmer ei tunnu saavan alleen yhtään ehjää GP-viikonloppua, mutta miehen on turha piiloutua tämän selityksen taakse kilpailu toisensa perään. Heikkoja tuloksia lieventäisivät edes ajoittaiset välähdykset, mutta entinen GP2-mestari ei tarjoa edes niitä.
Hülkenbergin täysin nuijimaksi joutunut Palmer saa alkaa jo tosissaan pelätä ajopaikkansa puolesta. Sergei Sirotkin on valmis hyppäämään Palmerin tilalle, mikäli käsky käy.
3. Stoffel Vandoorne
Superlupaava belgialainen on tekemättömän paikan edessä McLaren-Hondallaan, mutta Espanjassa kuljettajassakin oli vikaa.
Fernando Alonso on pystynyt taikomaan McLarenillaan huikeita kierroksia aika-ajoissa, mutta Vandoorne ei ole vastaavaan pystynyt. Tämä on harmi, sillä se saa miehen näyttämään todellisia taitojaan huomattavasti huonommalta. Hondan epäluotettavuus ja jatkuvasti vähiin jäävät harjoituskierrokset eivät myöskään auta asiaa.
Sunnuntaina typerä kolari Felipe Massaa vastaan tuotti miehelle lähtöruuturangaistuksen Monacoon, radalla, jossa takapakkia starttiin viimeksi toivoisi.
4. Williams
Williamsin iltapäivä synkkeni jo avauskierroksella, kun Felipe Massa teloi renkaansa taistelussa Fernando Alonsoa vastaan. Tämän jälkeen brassin osalta iltapäivä oli pelkkää terveisten ajelua, sillä aikahävikin vuoksi nousu pistesijoille oli mahdoton paikka.
Lance Stroll ajoi maaliin, mutta tämän ei pitäisi olla ilakoitava asia Williamsin tasoisessa tiimissä. Talli ei voi nojata ainoastaan toiseen kuljettajaan, sillä Force India on jo karkaamassa, ja nyt Toro Rossokin nousi valmistajien sarjassa brittitiimin edelle. Lisäksi Renault ja jopa Haas ovat pian kannassa kiinni, vilkku valmiina ohitusta varten.
5. Red Bull
Daniel Ricciardo ajoi tylsän ja yksinäisen iltapäivän poissa TV-kuvista. Australialainen nousi lopulta palkintopallille, joskin muiden epäonnen seurauksena.
Red Bullista povattiin ennen kauden alkua Mercedeksen ykköshaastajaa. Se titteli on annettu jo kauan sitten Ferrarille, mutta ”härkäjoukko” lupasi Espanjan GP.n päivitysten nostavan tallin lähemmäksi kärkikaksikkoa. Haaveeksi jäi.
Red Bull on kertonut kaipaavansa teholoikkaa Renault’n puolelta. Auto vaikuttaisi olevan sen verran kaukana Mercedeksestä ja Ferrarista, ettei edes ranskalaismerkki pysty taikomaan riittävän tehokasta mottia kärkitaistoon pääsemiseksi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.