Rokotettavista ikäryhmistä yli 80 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan nuorten aikuisten rokotustahdissa on nähtävissä hidastumista.
Erityisesti vaihtelua näkyy eri kuntien välillä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla 20–35-vuotiaissa rokotekattavuus on tällä hetkellä alle 60 prosenttia. Koko Suomeen verrattuna tämä on noin 10 prosenttiyksikköä vähemmän.
Vielä on kirimistä, toteaa Suupohjan terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä. Suupohjan alueeseen kuuluvat Kauhajoki, Teuva, Isojoki ja Karijoki.
– Keväällä rokotteiden saatavuus oli niukkaa. Silloin tuntui, että rokotehalukkuutta oli paljon. Kun tilanne on loppukesästä kääntynyt, niin mietitään, miten nuorempia ikäluokkia saataisiin innostumaan rokotteen ottamisesta, Kähärä sanoo.
Kähärän mukaan Etelä-Pohjanmaan keskiarvoa heikompaa rokotekattavuutta selittää usea tekijä.
– Kesällä tuli pandemiaväsymys. On myös tuudittauduttu hyvään tilanteeseen. Etelä-Pohjanmaalla on aika vakaa tilanne: jäljitys toimii, eikä pahoja tartuntaketjuja ole ollut palvelukodeissa, Kähärä sanoo.
"Joitakin joukkoaltistumisia" – jäljitys toimii
Siinä missä Uudellamaalla jäljitys on ollut pahasti jumissa, Etelä-Pohjanmaalla tuntemattomia tartuntaketjuja ei Kähärän mukaan ole päässyt syntymään.
– Joitakin joukkoaltistumisia on ollut toisen asteen oppilaitoksissa, palveluissa ja kotihoidossa. Tilanne on vielä vakaa. Nyt tavoite on kuitenkin kaikin keinoin saada rokotuskattavuus nousemaan, koska pandemia etenee kansallisella tasolla, Kähärä sanoo.
– Toki me näemme isojen kaupunkien jäljityksen ruuhkautumisen. Näen sen huolena, Kähärä jatkaa.
Etelä-Pohjanmaalla koronatilanne on tällä hetkellä varsin hyvä. Ilmaantuvuusluku on 85,8 ja uusia tartuntatapauksia on viimeisen 14 vuorokauden aikana todettu 165. Vertailun vuoksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella ilmaantuvuusluku on 263,3 ja tartuntoja vastaavana ajankohtana 4 485.
"Yhteisön tärkeää nostaa rokotuskattavuutta"
Suupohjan alueella rokotteita on annettu ilman ajanvarausta ja myös kouluilla.
– Vaikka nuori ja terve ihminen ajattelee, että hänellä ehkä ei ole tunnettuja riskitekijöitä, on myös yhteisöllinen näkökulma. Nuoren naapuriperheessä voi olla hyvin erilainen elämäntilanne. Koko yhteisön on tärkeää nostaa rokotuskattavuutta, Kähärä arvioi.
Suomessa rokotuskattavuutta on pyritty nostamaan vielä aika maltillisilla keinoilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kokeiltu niin erilaisia arpajaisia kuin ilmaisia juomiakin. Siitä huolimatta USA:n rokotuskattavuus on erityisesti kesällä kasvanut varsin laiskasti, kun taas Suomessa tahti on pysynyt verrattain ripeänä.
– Syyskuussa aiomme tehdä muutaman tempauksen. Esimerkiksi Kauhajoella on Kauppojen Yö. Pyritään laittamaan rokotustempaus mukaan. Kaikki saavat vain kävellä rokotukseen, Kähärä kertoo.