Yli neljä kertaa pidempi kuin linja-auto ja neljä kertaa painavampi kuin Leopard-panssarivaunu. Sellainen on Finnairin lippulaiva ja ainut konemalli, joka kykenee lentämään Aasiaan pohjoisen kautta.
Airbus A350-900-mallisia lentokoneita Finnairilla on käytössään seitsemäntoista kappaletta, joista kymmentä käytetään pohjoisella lentoreitillä.
A350-900-lentokone soveltuu pohjoiselle reitille muun muassa sen erityisen pitkän lentokantaman vuoksi: kone pystyy lentämään jopa 15 000 kilometrin päähän ilman välitankkausta.
– A350 on Finnairin uusinta uutta laivastoa, kertoo Finnairin kapteeni Aleksi Kuosmanen.
Tällainen kone on kyseessä
Uudeksi lippulaivaksi kone saapui Finnairille vuonna 2015.
A350-lentokoneet ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin Airbusin aiempi lentokonemalli A330. Niitäkin Finnairilla on kahdeksan.
A350 on lähes 67 metriä pitkä, 17 metriä korkea ja sen siipiväli on noin 65 metriä. A350 on Suomen ilmailuhistorian suurin lentokonemalli.
Kone pystyy lentämään 900 kilometrin tuntivauhtia ja yli 13 kilometrin korkeudessa.
Moottori.fi -sivuston tietojen mukaan lentokoneen moottorissa sijaitseva turbiini ja sen yksi ainoa siipi tuottaa Formula 1 -auton verran tehoa eli noin 800 hevosvoimaa. Turbiinin siipiä yhdestä moottorista löytyy 68.
Myös ohjaamojen tekniikka on uusinta uutta. Osassa koneista ohjaamon näytöt ovat kosketusnäytöllisiä.
Makuutilat lentäjille
Koneeseen on myös varattu makuutilat kahdelle lisälentäjälle. Finnairin pohjoisella Aasian lentoreitillä operoi yhteensä neljä lentäjää.
– A350-konetta on äärimmäisen mukava lentää, Kuosmanen sanoo.
Suuresta koostaan huolimatta A350 säästää neljänneksen enemmän polttoainetta kuin muut nykypolven lentokoneet.
A350-900 esiteltiin yleisölle ensi kerran vuonna 2014.