Gazan aseleponeuvottelut jatkuvat ensi viikolla Kairossa: Yhdysvalloilta kompromissiesitys

Gazan aseleponeuvottelut jatkuvat ensi viikolla Kairossa. Yhdysvallat on tehnyt osapuolille kompromissiesityksen, jonka pohjalta sopuun yritetään päästä.

Valkoisen talon mukaan ehdotuksen pohjana ovat asiat, joista on kuluneen viikon aikana päästy yksimielisyyteen. Edelleen auki olevista asioista on Valkoisen talon mukaan tehty esitys, jonka myötä sopimus on mahdollista saada nopeasti aikaan.

Äärijärjestö Hamas ilmoitti kuitenkin tänään, ettei se hyväksy Israelin Qatarin pääkaupungissa Dohassa käydyissä neuvotteluissa esittämiä "uusia ehtoja".

Uutistoimisto AFP:lle puhuneet lähteet kertoivat, että näihin ehtoihin kuului muun muassa Israelin joukkojen jättäminen Gazan Egyptin-vastaiselle rajalle. Israelin mukaan tämä olisi välttämätöntä aseiden salakuljetuksen ehkäisemiseksi.

Hamas on vaatinut täydellistä vetäytymistä Gazasta, asuinalueiltaan ajettujen ihmisten täyttä palaamista ja vankienvaihtoa vailla rajoituksia.

Paineet sopimuksen aikaansaamiseksi ovat nousseet viime aikoina. Hamasin alainen Gazan terveysministeriö sanoi eilen, että yli kymmenen kuukautta kestäneessä sodassa on kuollut jo yli 40  000 ihmistä Gazan kaistalla.

Lue myös:

    Uusimmat