Tutkimus: Ihminen ikääntyy dramaattisesti kaksi kertaa elämässään – tässä iässä iskee "ensimmäinen aalto"

Ikääntyminen
Tutkimuksen mukaan ihmisen ikääntyminen ei välttämättä tapahdu tasaista vauhtia.Shutterstock
Julkaistu 19.08.2024 16:03

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Ikääntyminen vaikuttaisi tapahtuvan aaltoina, ja ensimmäinen aalto iskee jo nelikymppisiin.

Tutkimuksen mukaan ihmisen ikääntyminen ei välttämättä tapahdu tasaista vauhtia. Selvityksessä havaittiin kaksi ikääntymispiikkiä. Aiheesta uutisoivat esimerkiksi The Washington Post ja The Guardian.

Lue myös: "Ennustaa kuoleman riskiä" – tiedätkö, mikä on biologinen ikäsi?

Ikääntyminen kiihtyi sekä 44 että 60 vuoden iässä

Nature Aging -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 135 000 erilaista molekyyliä 25–75-vuotiaissa koehenkilöissä.

Stanfordin yliopiston tutkimus oli hyvin pieni: mukana oli vain 108 koehenkilöä, jotka kaikki asuivat Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Koehenkilöt antoivat veri- ja ulostenäytteitä sekä esimerkiksi näytteitä nenän limakalvolta. Henkilöitä seurattiin vuodesta seitsemään vuoteen. Keskimäärin yhdeltä henkilöltä saatiin 47 näytettä, kertoo Science Alert. Pisimpään mukana ollut koehenkilö antoi 367 näytettä.

Lue myös: Voiko biologista ikäänsä nuorentaa? "Tietyissä rajoissa" mahdollista – kiinnitä huomio näihin

Iho ja lihakset ikääntyivät molempina ikäkausina

Tutkijoiden mukaan ikään liittyviä muutoksia tapahtui laajalti varsinkin kahdessa vaiheessa: sekä 44 että 60 vuoden iässä.

"Nelikymppisten muutosaalto" liittyi molekyyleihin, jotka liittyvät sydän- ja verisuonitauteihin sekä kehon kykyyn käsitellä kofeiinia, alkoholia ja rasvaa. Myöhäisemmän aallon muutokset liittyivät molekyyleihin, joilla on osansa immuunitoiminnan säätelyssä, hiilihydraattiaineenvaihdunnassa ja munuaisten toiminnassa.

Ihon ja lihaksen ikääntymiseen liittyvät molekyylit kokivat muutoksia kummassakin ikävaiheessa.

Katso myös: Tutkimus selvitti, miten eletään terveenä 90-vuotiaaksi. Viimeistään tässä iässä on syytä alkaa kiinnittää huomiota itseensä! Juttu jatkuu videon alla.

7:39img

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Annele Urtamo on tutkinut tekijöitä onnistuneen vanhenemisen taustalla.

"Osa muutoksista on hyvin dramaattisia"

Nelikymppisissä nähty muutos oli niin yllättävä, että sen oletettiin aluksi johtuvan osanottajien perimenopaussista, joka vääristää tulosta. Samanlainen ilmiö havaittiin kuitenkin myös ilman kuukautisia olevilla.

– Emme näe muutoksien tapahtuvan vain pikkuhiljaa ajan myötä. Osa muutoksista on hyvin dramaattisia, kuvasi tutkimusta tehnyt professori Michael Snyder.

Science Alertin mukaan Snyder piti sekä nelikymppisten keskivaihetta että 60 vuoden ikää "dramaattisen muutoksen" kautena.

Osa tuloksista voi liittyä elämäntapatekijöihin. Alkoholiaineenvaihdunnan muutokset voisivat esimerkiksi selittyä stressaavaa elämänvaihetta elävien nelikymppisten lisääntyneellä alkoholinkäytöllä.

Tulosten avulla voisi tulevaisuudessa kehittää esimerkiksi liikuntaohjeistuksia tiettyihin aikakausiin, joina ikääntymisen tiedetään kiihtyvän.

Lue myös: Minä vuonna olet syntynyt? 17 syöpää yleisempiä näillä sukupolvilla

Lue myös: Minkä ikäinen on keski-ikäinen? Vastaus ei välttämättä miellytä

Katso myös: Ylilääkäri listasi keinot ikääntymisen hidastamiseen – muista nämä neljä: "Olisi ihan dramaattinen vaikutus"

9:12img

Mitkä neljä "nuorentavaa tekijää" lääkäri nostaisi esiin?

Lähteet: The Washington Post, The Guardian, Science alert, Nature aging

Tuoreimmat aiheesta

Ikääntyminen