Häkkänen torpannut kuusi tuoretta kiinteistökauppaa

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt kuusi kielteistä lupapäätöstä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa, kertoo puolustusministeri tiedotteessaan. 

Kielteisten päätösten kohteina ovat kiinteistöt Mikkelissä, Kouvolassa ja Imatralla sekä kolme kiinteistöä Lieksassa. 

Mikkelissä, Lieksassa ja Imatralla sijaitsevat kiinteistökaupat ovat yksityishenkilöiden tekemiä. Kouvolan kaupan on tehnyt yritys. Henkilöt ja yrityksen edunsaajat ovat Venäjän, Ukrainan ja Sveitsin kansalaisia.

Kielteiset lupapäätökset perustuvat lakiin eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta. 

Venäjän toimintaa ei voida sulkea pois

Antti Häkkänen sanoo STT:lle, ettei Venäjän suunnitelmallista toimintaa kiinteistökaupoissa voida sulkea pois. Puolustusministeri epäsi jälleen kiinteistökauppoja Itä-Suomessa vedoten kansallisen turvallisuuteen.

Häkkänen sanoo, että Venäjällä on kykyä ja mahdollisesti myös halua vaikuttamiseen esimerkiksi kiinteistökauppojen kautta, vaikka sitä onkin vaikea todistaa.

EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten kansalaisten kiinteistökaupat tulee hyväksyttää puolustusministeriössä.

Lupa voidaan evätä myös maksamattomien lupamaksujen tai kiinteistön epäuskottavan käyttötarkoituksen vuoksi.

Juttua päivitetty 6.9.2024 kello 15.43.

Lue myös:

    Uusimmat