Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) mukaan hallitus on ryhtynyt selvittämään keinoja puuttua vuokralääkärien ylisuuriin palkkoihin. MTV:n Uutisextrassa vieraillut Ikonen sanoo, että rajoittava lainsäädäntö ei ole ensisijainen keino.
Lääkäripula on johtanut vuokralääkärien jopa yli 10 000 euron kuukausipalkkoihin, joita Ikonen kuvaa poskettomiksi. Kunta- ja alueministerin mukaan keinoja ylisuurten palkkojen suitsimiseen pitäisi etsiä pääasiassa hyvinvointialueilla. Hän sanoo kuitenkin, että myös hallitus on tarttunut asiaan, ja keinoja pohditaan ministeriöiden yhteistyönä. Mitään kovin järeää ei kuitenkaan ole odotettavissa. Ikonen nostaa mahdollisiksi keinoiksi esimerkiksi koulutuspolitiikan ja hyvien työnantajakäytäntöjen levittämisen.
– En ensimmäisenä keinona nostaisi rajoittavaa lainsäädäntöä ihan siinä mielessä että kuitenkin syy, jonka takia joudutaan vuokratyöhön tarttumaan on se, että ei aina vaan saada palveluita turvattua ilman sitä, sanoo Ikonen MTV:lle.
Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Sotepommi ja syntisten pöytä – näissä vaaleissa epäonnistuivat kaikki, myös media
Hyvinvointialueille työrauha
Suomi vanhenee ja sote-palveluihin kuluu jatkuvasti yhä enemmän rahaa. Vuoden alussa aloittaneet hyvinvointialueet ovat miljardin euron verran alijäämäisiä. Orpon hallitus aikoo myös säästää eli käytännössä hillitä kulujen kasvua yli miljardille eurolla.
Alueita on nyt parikymmentä, mutta esimerkiksi lääketieteen etiikan dosentti Samuli Saarni vaati MTV Uutisten haastattelussa erikoissairaanhoidon pikaista keskittämistä viidelle alueelle. Kokoomuksessa nähtäisiin mielellään jatkossa nykyistä pienempi määrä alueita, mutta kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen sanoo MTV:n Uutisextrassa, että hyvinvointialueille halutaan antaa tällä hallituskaudella työrauha.
– Minun mielestäni on ennenaikaista alkaa puhua sen tyyppisiä asioita (alueiden yhdistämisestä). Me olemme lähteneet hallitusohjelmassa siitä ajatuksesta, että nyt annetaan työrauha hyvinvointialueille. Ne ovat juuri aloittaneet, niin ne lähtevät nyt parhaita käytäntöjä parasta tapaa järjestää ne palvelut, sanoo Ikonen.
Hallitus tarkastelee hyvinvointialueiden tilannetta vuonna 2025. Sote-palveluiden rahoitus tulee hyvinvointialueille valtiolta. Alijäämän kattamisvelvoitteen pidentämistä vuoden 2026 yli on ehdoteltu julkisuudessa, mutta tälle Ikonen ei erityisesti lämpene.