Lämpöhalvaus ja lämpöuupumus uhkaavat helteisinä päivinä erityisesti lapsia ja vanhuksia, mutta myös runsas alkoholin juominen altistaa lämpösairauksille – etenkin, jos ilolientä nauttii saunomisen ohessa.
Aurinkoinen ja kuuma sää on monelle ilon aihe, mutta kesäkeleistä nauttiessa kannattaa pitää mielessä myös lämpöön liittyvät riskit. Elimistön liiallinen lämpiäminen eli hypertermia voi aiheuttaa vakavia ja jopa hengenvaarallisia oireita. Lämpöhalvauksen riski kasvaa, kun mittari näyttää reilua 30 astetta.
Jo pelkkä oleskelu liian pitkään liian kuumassa ympäristössä ilman viilennystä altistaa lämpösairauksille, muistuttaa Terveyskirjasto. Esimerkiksi kuuma auto on riski erityisesti pienille lapsille. Ruumiinlämpö nousee entisestään, jos helteillä lähtee treenaamaan tai muuten rehkii fyysisesti.
Myös liiallinen alkoholinkäyttö erityisesti yhdessä saunomisen kanssa voi johtaa lämpöhalvaukseen ja pahimmillaan kuolemaan, sillä humalatila lisää lauteille sammumisen riskiä. Ylipäätään alkoholi kuivattaa kehoa, mikä pahentaa lämpösairauksiin liittyvää nestehukkaa. Huono nesteytys voi johtaa elimistön lämmönsäätelyn kannalta tärkeän hikoilun loppumiseen.
Lämpöoireille herkistävät alkoholin lisäksi huono fyysinen kunto, yli 65 vuoden tai alle 4 vuoden ikä, ylipaino, pitkäaikaissairaudet sekä monet lääkeaineet, kuten mielialalääkkeet, nesteenpoisto- ja laihdutuslääkkeet, allergialääkkeet, beetasalpaajat ja eräät tulehduskipulääkkeet säännöllisesti käytettyinä.
Lue myös: Helle voi aiheuttaa vakavia oireita – THL:n asiantuntija lyö faktat tiskiin alkoholin nauttimisesta: "Totuus on se..."
Tunnista lämpöhalvauksen oireet
Lämpöhalvauksen oireiden nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta elimistön viilentäminen päästään aloittamaan. Vakavat oireet ja lämpöoireet pikkulapsilla tai vanhuksilla vaativat soittoa hätänumeroon 112.
Lämpösairauden oireita ovat:
- kehon lämpötilan nouseminen yli 39–40 asteen
- heikotus
- pahoinvointi, oksentelu ja ripuli
- sykkeen nouseminen ja hengityksen vaikeutuminen
- sekavuus
- ihon kuivuminen tai hikoilun puuttuminen kuumuudesta huolimatta
- punertava tai sinertävä iho
- näköhäiriöt
- tajunnan menetys
Paikallisesti voi esiintyä myös lämpöturvotusta ja lihaskouristuksia, jotka esiintyvät useimmin pohkeessa.
Ensiapu lämpöhalvaukseen
Jos lämpösairauden oireet kuulostavat pelottavan tutuilta, tulee välittömästi aloittaa kehon viilentäminen ja nestehukan korjaaminen. Lämpöhalvaus voi vahingoittaa aivoja ja muita elimiä tai pahimmillaan tappaa, varoittaa WebMD-sivusto.
Lämpöhalvauksesta kärsivä ihminen on vietävä varjoon ja ylimääräiset vaatteet pitää riisua. Elimistöä tulee viilentää kylmää vettä päälle valelemalla, kylmäpakkauksilla tai viileään veteen upottamisella (jälkimmäinen ei sovi lapsille, vanhuksille tai verenkiertoelinten sairauksia sairastaville). Viilentävää vaikutusta kannattaa tehostaa tuulettimella tai vaatteita viuhtomalla. Potilaalle on annettava juotavaksi kylmää vettä.
Mikäli esiintyy ihon kuivumista, voimakasta uupumista, sekavuutta, näköhäiriöitä tai tajuttomuutta, tulee potilas toimittaa välittömästi sairaalaan.
Näin ehkäiset lämpösairauksia
Niin lämpöhalvausta kuin sen lievempiä muotoja lämpöuupumusta ja auringonpistosta voi ehkäistä käyttämällä keveitä ja väljiä vaatteita sekä suojaamalla pään leveälierisellä hatulla. Raskasta fyysistä rasitusta tulee helteillä välttää ja tauottaa. Pihalla ja auringossa oleskelua sekä treenaamista on järkevää karttaa päivän kuumimpina hetkinä.
Lihaskouristuksia ennaltaehkäisee ja hoitaa suolattu vesi. Helteillä kannattaa muutenkin nauttia riittävästi suoloja, sillä hikoilu haihduttaa niitä elimistöstä, jolloin kehon suolatasapaino voi horjua.
Hyvän nesteytyksen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Veden lisäksi voi käyttää kivennäisvesiä. Alkoholin, kahvin tai teen nauttiminen eivät auta nestehukkaan vaan jopa pahentavat sitä, sillä kyseiset juomat voivat lisätä virtsaneritystä.
Lue myös: ”Kesäpeniksestä” turpeisiin nilkkoihin – näin helle vaikuttaa kehoon päästä varpaisiin
Lue myös: 15 vilpoisaa vinkkiä tukaliin hellepäiviin – näin viilennät itsesi ja kotisi
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Terveyskirjasto, WebMD, Healthline