Hizbollah sanoo laukaisseensa kymmeniä raketteja kohti Israelia

Hamas sanoo aloittaneensa laajan neuvotteluprosessin uuden johtajan valitsemiseksi. Äärijärjestön poliittinen johtaja sai aiemmin tällä viikolla surmansa iskussa Iranissa.

Äärijärjestö Hizbollah sanoo laukaisseensa kymmeniä raketteja kohti Israelin pohjoisosaa.

Iranin tukeman järjestön mukaan Beit Hillelin siirtokuntaan kohdistettu isku on vastaus Israelin aiemmin Libanonin eteläosiin tekemiin iskuihin, joissa loukkaantui järjestön mukaan useita siviilejä.

Al-Jazeeran mukaan Israelin asevoimat on aiemmin sanonut tehneensä Libanonin eteläosiin useita iskuja, joista ainakin yhdessä sai surmansa Hizbollah-taistelija.

Hizbollah sanoi aiemmin lauantaina kahden taistelijansakuolleen. Yhden heistä kerrottiin olleen 17-vuotias.

Israel teki aiemmin tällä viikolla myös Libanonin pääkaupungin Beirutin eteläiselle esikaupunkialueelle iskun, jossa sai surmansa Hizbollahin korkea-arvoinen johtaja Fuad Shukr.

Israel on syyttänyt Shukrin olleen vastuussa Israelin miehittämille Golanin kukkuloille tehdystä iskusta, jossa kuoli 12 lasta ja nuorta. Hizbollah on kiistänyt tehneensä kyseisen iskun.

Iran sanoi kuitenkin lauantaina odottavansa Hizbollahin iskevän aiempaa syvemmälle Israeliin, eikä maa usko järjestön välttämättä enää pitäytyvän yksinomaan sotilaskohteissa.

Haniyehin sijainen surmattiin tammikuussa

Äärijärjestö Hamas sanoo aloittaneensa laajan neuvotteluprosessin uuden johtajan valitsemiseksi, kertovat muun muassa al-Jazeera ja Reuters.

Keskiviikkona kerrottiin, että Gazaa hallitsevan Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh sai surmansa iskussa Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia Haniyyan murhasta, mutta Israel ei ole asiaa myöntänyt.

Haniyehin kakkosmies Saleh al-Arouri olisi ollut al-Jazeeran mukaan kuolleen johtohahmon automaattinen korvaaja, mutta al-Arouri kuoli itse Israelin iskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tammikuussa.

Tuhannet ihmiset kokoontuivat lauantaina Marokossa, Jordaniassa ja Turkissa tuomitsemaan Haniyyan murhan ja osoittamaan solidaarisuuttaan palestiinalaisille, uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajat raportoivat.

Haniyeh vastasi Hamasin kansainvälisistä suhteista ja osallistui neuvotteluihin. Hän oli avainasemassa Israelin ja Gazan mahdollista tulitaukoa koskevissa neuvotteluissa.

Matkustamista Israeliin tulisi välttää

Pelot alueellisesta sodasta Lähi-idässä ovat lisääntyneet entisestään.

Israelin liittolainen Yhdysvallat on ilmoittanut siirtävänsä alueelle sotalaivoja ja hävittäjiä, kun taas länsimaiden hallitukset ovat kehottaneet kansalaisiaan jättämään Libanonin, jonne Israel on viime aikoina tehnyt lukuisia iskuja.

Yhdysvaltain Beirutin-suurlähetystö painotti viestipalvelu X:ssä, että useat lentoyhtiöt ovat peruneet lentojaan ja useat lennot ovat loppuunmyytyjä.

– Kannustamme niitä, jotka haluavat lähteä Libanonista, varaamaan minkä tahansa saatavilla olevan lipun, vaikka kyseinen lento ei lähtisi heti tai ei seuraisi heidän ensisijaista reittiään, yhdysvaltalaislähetystö kehotti päivityksessään.

BBC:n mukaan Britannia on ilmoittanut lähettävänsä muun muassa ylimääräistä sotilas- ja konsulihenkilöstöä auttamaan mahdollisissa evakuoinneissa. Britannia kehottaa kuitenkin kansalaisiaan poistumaan Libanonista vielä, kun kaupallisia lentoja lennetään.

Britannian ulkoministeri David Lammy on varoittanut, että tilanne alueella voi huonontua nopeasti.

Ruotsi kertoi lauantaina sulkevansa suurlähetystönsä väliaikaisesti Beirutissa ja että lähetystön henkilökuntaa on kehotettu matkustamaan Kyprokselle.

Suomen suurlähetystön työntekijät ovat vielä Beirutissa, mutta tilannetta seurataan, kertoi ulkoministeriön tiedottaja STT:lle lauantaina.

Suomen ulkoministeriö on päivittänyt matkustussuosituksiaan Israeliin ja palestiinalaisalueille ja kehottaa välttämään matkustamista niihin. Myös ainakin Kanada on tuoreeltaan kehottanut kansalaisiaan välttämään matkustamista Israeliin.

Suomen ulkoministeriö sanoo verkkosivuillaan, että turvallisuustilanne Israelissa on hyvin jännittynyt ja Israelin ja Iranin välien kiristyminen voi lisätä turvallisuusriskejä Lähi-idässä laajalla alueella.

Israelin kouluisku surmasi toistakymmentä

Lauantaina Israel vaihtoi jälleen laukauksia Hizbollahin kanssa, teki hyökkäyksen miehitetylle Länsirannalle ja iski koulurakennukseen Gazan kaupungissa.

Gazan väestönsuojeluviranomaisten mukaan Israel surmasi kouluiskullaan ainakin 17 ihmistä.

Väestönsuojeluvirasto kertoi useiden lisäksi loukkaantuneen iskussa. Viraston edustajan mukaan koulussa on majoittunut ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa taisteluiden vuoksi Israelin hyökättyä Gazaan.

Israel vahvisti tehneensä iskun, mutta sanoi koulussa olleen Hamasin taistelijoiden piilopaikka. Israel on toistuvasti syyttänyt Hamasin käyttävän siviilikohteita hyväkseen, mutta Hamas on kiistänyt Israelin syytökset.

Israel on tehnyt viime viikkoina lukuisia kouluiskuja Gazassa, minkä lisäksi Israel on lokakuun alun jälkeen iskenyt muun muassa sairaaloihin sekä muuhun siviili-infrastruktuuriin.

Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut lokakuun alun jälkeen Gazassa ainakin lähes 40  000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat