Millainen ihminen on oikeasti nepsy? Asiantuntija muistuttaa, että häiriön sijaan kyse voi myös olla tavallisesta reaktiosta ympäristön kuormitukseen.
Termillä nepsy viitataan erilaisiin neuropsykiatrisiin häiriöihin, joita ovat esimerkiksi ADHD, autismikirjo ja Tourette.
– Tämä onkin kiinnostavaa, että onko kyse häiriöstä vai ihan tavallisesta, normaalista reaktiosta stressaavaan ja kuormittavaan ympäristöön, toteaa juuri aiheesta Nepsylandia-nimisen kirjan julkaissut parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow Huomenta Suomen haastattelussa.
Ensitreffit alttarilla -sarjan parisuhdeasiantuntijanakin tunnettu Stolbow kertoo halunneensa tutustua aiheeseen, kun vastaanotto täyttyi perheistä, joissa on nepsylapsi tai toisella parisuhteen osapuolista on jokin neuropsykiatrinen haaste.
Lue myös: Näin autismikirjo voi vaikuttaa parisuhteeseen ja seksiin – "Tarvitaan suoria sanoja"
"Tavattoman paljon ihmisiä, jotka kuormittuvat..."
Yksinkertaistetuista aiheeseen liittyvistä otsikoista huolimatta Stolbow muistuttaa, että aihe on todellisuudessa laaja ja monimutkainen.
– Meillä varmasti on ihmisiä, jotka tarvitsevat erikoissairaanhoidon apua, se on aivan selvä. Ja vaikka olisi täydellinen kouluympäristö, täydelliset kaikki puitteet, niin niitä tulee olemaan. Mutta sitten meillä on tavattoman paljon ihmisiä, jotka kuormittuvat tässä ajassa, ja vähän jokaiseen vaivaan nyt sovitellaan sitä nepsy-viittaa.
– Minulla on sellainen tunne, että meillä on yhtäältä perheitä, jotka eivät saa apua ajoissa, ei millään, ja sitten toisaalta kaikenlaiseen masennukseen, ahdistukseen, iästä riippumatta, [ja] levottomuuteen aina sovitetaan tässä kohtaa nyt sitä [nepsy-viittaa].
Stolbow kertookin halunneensa ymmärtää "hypetyksestä" enemmän.
– Koska se on fakta, että apua etsivä tarvitsee apua, mutta mikä on se oikein apu ja voidaanko me kuormittaa ja kaataa kaikki erityissairaanhoitoon, niin siitä olen vähän eri mieltä, Stolbow sanoo.