Kaikki meistä tarvitsevat unta jaksaakseen arjessa ja elämässä. Tuoreet tutkimustiedot kuitenkin paljastavat, että tulevaisuudessa hyvät yöunemme saattavat olla uhattuna.
Uneen ja mielenterveyteen vaikuttavat monenlaiset ympäristötekijät, mukaan lukien ilmastonmuutos.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen CHAMPS-tutkimushankkeessa keskiössä ovatkin ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten psyykkiseen sekä fyysiseen terveyteen.
Vuoden 2024 loppuun saakka kestävä hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Itä-Suomen yliopiston sekä Suomen ympäristökeskuksen kanssa.
Tähän mennessä saatujen tietojen perusteella unihäiriöt todennäköisesti yleistyvät ilmastonmuutoksen edetessä. Hankkeessa tutkitaan etenkin valomäärän vuotuisen vaihtelun vaikutuksia.
THL:n tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan mittauksista pääteltävissä olevien ennusteiden perusteella auringon säteily tulee tulevaisuudessa lisääntymään kesäkuukausina ja unimäärä puolestaan vähentymään.
– Yleensä kyseessä on sitten unettomuus, Partonen sanoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Jo nyt, varsinkin lämpimämmissä maissa, kohonnut yöllinen keskilämpötila häiritsee unta.
Masennusoireiden määrä kasvaa
Partosen mukaan ilmastonmuutoksen seurauksena valon määrän vaihtelu vaikuttaa yhä enemmän myös mielialaan.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
– Ihmiselle tulee masennusoireita sitä runsaammin, mitä vähemmän valoisuutta on talvikuukausina. Tämä näkyy myös masennuslääkkeiden ostomäärissä. Nyt katsomme myös, miten tämä näkyy sairauslomille jäämisessä.
Tutkimusprofessori sanoo, ettei valon määrän yhteyttä sairauspäiväpoissaoloihin ja sairaalapäiviin ole juuri aiemmin tutkittu.
– Se todennäköisesti näkyy [tutkimuksessa], sillä näissä on selkeä vuodenaikavaihtelu. Haluamme nyt osoittaa mitatun auringon kokonaissäteilyn yhteyttä alkavien sairastamispäivien määriin.
Enemmän kaamosoireilua
Kaamosmasennus on asia, joka vaikuttaa yllättävän moneen ihmiseen, kun edetään pimenevää syksyä eteenpäin.
Oireita ovat muun muassa surullisuus, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, painonnousu, seksuaalinen haluttomuus sekä makeannälkä. Tulevaisuudessa nämäkin oireet voivat yleistyä.
– Oirekirjo ei sinänsä laajene, mutta oireita on yhä useammalla, Partonen arvioi.