Israel julkaisi videon Hamasin johtajan viimeisistä hetkistä

0:48img
Israel väittää, että tällä videolla näkyvä henkilö olisi Hamasin johtaja Yahya Sinwar. Reuters ei ole kyennyt vahvistamaan videon kuvausaikaa eikä henkilön henkilöllisyyttä.
Julkaistu 18.10.2024 05:29

STT

Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Netanjahun mukaan Sinwarin surma on lopun alku Gazan sodalle.

Israelin armeija on julkaissut videon, jossa sen mukaan näkyy äärijärjestö Hamasin surmatun johtajan Yahya Sinwarin viimeiset hetket.

Videolla pölyn peittämä mies istuu yksinään tuhoutuneessa asunnossa. Kätensä loukannut mies yrittää videon lopussa heittää häntä kuvannutta lennokkia kepillä.

Israelin mukaan Sinwar surmattiin pian videon jälkeen. Uutistoimisto Reuters ei ole itsenäisesti kyennyt vahvistamaan videon kuvauspäivää eikä sitä, että videolla näkyvä ihminen on Sinwar.

Ennen videon kuvaamista Sinwar oli liikkunut kahden muun Hamas-taistelijan kanssa Rafahin alueella "kodista kotiin" vältellen havaituksi tulemista. Ryhmä joutui Israelin tulituksen kohteeksi, mikä pakotti Sinwarin pakenemaan yksin.

– Sinwar pakeni yksin yhteen rakennuksista, ja joukkomme tutkivat alueen lennokilla, kuten näette tällä videolla. Yahya Sinwar oli loukannut kätensä tulitaistelussa, sanoi Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari.

Sinwarin ja muiden hänen kanssaan kuolleiden ruumiit havaittiin myöhemmin raunioiden seasta Gazassa torstaina niin ikään lennokkia käyttäen. 

Israelin panssarivaunu oli tulittanut rakennusta keskiviikkona, kertoi Sinwarin kuolemasta tietävä lähde uutiskanava CNN:lle.

Vasta kun Israelin sotilaat menivät jalkaisin sisään ja katsoivat tarkemmin, he alkoivat epäillä, että kyseessä oli Sinwar, lähde kertoi. Sinwarin hallusta löytyi käteistä rahaa.

– Löysimme häneltä aseen ja 40 000 sekeliä (noin 10 000 euroa). Hän oli pakomatkalla ja joukkomme eliminoivat hänet, Hagari sanoi.

Israelin poliisin mukaan Sinwarin henkilöllisyys selvisi tämän hammastietojen perusteella. Sen jälkeen tieto vahvistettiin sormenjäljistä. Israelilla on nämä ja dna-tiedot, koska Sinwar on ollut vankilassa siellä, BBC kertoo.

Yahya Sinwar huhtikuussa 2022.

Yahya Sinwar huhtikuussa 2022.

Netanjahu: Sota voisi olla ohi huomenna

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo Sinwarin surman olevan lopun alku Gazan sodalle. Netanjahu kommentoi Sinwarin tappamista videoidussa englanninkielisessä lausunnossa, joka julkaistiin viestipalvelu X:ssä.

– Gazan kansalle minulla on yksinkertainen viesti: tämä sota voisi olla ohi huomenna. Se voi loppua, jos Hamas laskee aseensa ja palauttaa panttivankimme, Netanjahu sanoi.

– Hamas pitää 101 panttivankia, jotka ovat 23 maan kansalaisia. Israel tekee kaiken voitavansa tuodakseen heidät kaikki kotiin, ja takaa turvallisuuden heille, jotka palauttavat panttivankimme, pääministeri jatkoi.

Netanjahun mukaan Iranin Lähi-idässä rakentama "terrorin akseli" on luhistumassa.

– Iranin hirmuvalta omasta kansastaan sekä Irakin, Syyrian, Libanonin ja Jemenin kansoista tulee päättymään, Netanjahu sanoi.

Netanjahu viittasi Iranin tukemiin aseistettuihin ryhmiin, jotka vastustavat Israelia ja Yhdysvaltoja Lähi-idässä. Iran on tukenut Gazan kaistalla toimivaa Hamasia, Libanonin Hizbollahia ja Jemenin huthikapinallisia.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu 4. syyskuuta.

Pääministeri Netanjahu: "Gazan kansalle minulla on yksinkertainen viesti: Tämä sota voisi olla ohi huomenna. Se voi loppua, jos Hamas laskee aseensa ja palauttaa panttivankimme".

Panttivankeja ei löytynyt läheltä

Hagarin mukaan Sinwarin surmapaikan välittömästä läheisyydestä ei löytynyt panttivankeja, joita Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt ottivat viime vuoden lokakuun hyökkäyksessään Israeliin. 

Vuoden takaisessa hyökkäyksessä kuoli Israelissa noin 1 200 ihmistä, joista enemmistö oli siviilejä. Lisäksi Hamas vei Gazaan yli 200 panttivankia, joista moni on yhä siellä.

Israelin mukaan Sinwar oli yksi iskun pääsuunnittelijoista. Israelin mukaan toinen pääsuunnittelija, Hamasin sotilasjohtaja Mohammed Deif surmattiin aiemmin tänä vuonna tehdyssä iskussa. Hamas ei ole tätä vahvistanut.

Hyökkäyksen seurauksena Israel sanoi tuhoavansa Hamasin ja aloitti ilmaiskut ja maaoperaation Gazassa. Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan sodassa on kuollut yli 42  400 ihmistä, joista suurin osa on ollut siviilejä.

Sinwarista tuli Iranin tukeman Hamasin uusi johtaja elokuussa sen jälkeen, kun järjestön poliittinen johtaja Ismail Haniyya oli surmattu Teheranissa heinäkuussa. Hamas ja Iran ovat syyttäneet Haniyyan surmasta Israelia, joka ei ole kommentoinut asiaa.

Iran: Vastarinnan henki vain voimistuu

Iranin YK-edustusto on kommentoinut Sinwarin kuolemaa sanomalla, että vastarinnan henki vain voimistuu tämän kuoleman jälkeen.

– Hänestä tulee esikuva nuorille ja lapsille, jotka jatkavat hänen polullaan kohti Palestiinan vapauttamista. Niin kauan kuin miehitys ja aggressio jatkuvat, vastarinnan henki kestää, kirjoitetaan viestipalvelu X:ssä julkaistussa lausunnossa.

Iran on Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin pitkäaikainen tukija Israelia vastaan.

Lue myös: Unicef: Libanonissa 400 000 lasta on joutunut jättämään kotinsa

Tutkija: Israelin iskut Unifil-joukkoihin eivät ole sattumaa

WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin

Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa Suomeen gazalaisia hoitoon

NY Times: Salaiset dokumentit paljastavat Hamasin "ison projektin"

MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota