Janne Puhakan tähdittämä Petolliset-finaali jää esittämättä – näin kanava vastaa

4:33img
Ex-kiekkoilija Janne Puhakka kuoli henkirikoksen uhrina Espoossa – rikostoimittaja raportoi tapahtumapaikalta
Julkaistu 14.10.2024 11:38
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Ex-jääkiekkoilijan kuolema on järkyttänyt suomalaisia. Puhakka on tullut koko kansalle erityisen tutuksi syksyn aikana Petolliset-ohjelman osallistujana. Ohjelman finaali oli tarkoitus julkaista torstaina. 

Entinen jääkiekkoilija Janne Puhakka, 29, kuoli Espoon Henttaalla henkirikoksen uhrina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lehden tietojen mukaan Puhakan puolison epäillään ampuneen Puhakan hengiltä sunnuntai-iltana.

Puhakka on ollut mukana Nelosen Petolliset-ohjelman tuoreella kaudella, jossa Puhakalla on ollut erityisen näkyvä rooli ohjelman yhtenä petollisista.

Ohjelman finaalijakso oli tarkoitus esittää torstai-iltana. Puhakka olisi ollut mukana myös finaalijaksossa.

MTV Uutiset tiedusteli Neloselta, kuinka ohjelman finaalin käy. Kanavalta kerrotaan, että ohjelman finaalia ei esitetä tällä viikolla. 

"Nelonen Media ja koko Petolliset-ohjelman tuotantoryhmä on syvästi järkyttynyt maanantaiaamun uutisista koskien Petolliset-ohjelmassa esiintyvän Janne Puhakan kuolemaa.

Petolliset-kauden finaalijakso oli määrä esittää tämän viikon torstaina. Olemme tulleet päätökseen, että juuri nyt ei ole oikea aika esittää jaksoa. Palaamme kysymykseen jakson mahdollisesta esittämisestä myöhemmin."

Finaalin mahdollisesta julkaisusta tai julkaisuajankohdasta ei ole tietoa.

petolliset_kausi_2_jakso_8_janne_puhakka_kuvaaja_saku_tiainen

Janne Puhakka oli mukana Petolliset-sarjassa.

Lue myös: Ex-kiekkoilija Janne Puhakka tapettiin Espoossa

Petolliset-kaudella Puhakan kanssakilpailijoina on nähty joukko tunnettuja suomalaisia. Ohjelman osallistujat ovat ottaneet osaa Puhakan läheisten suureen suruun.

Tubettaja Pinja Sanaksenaho kirjoitti maanantaina aamupäivällä Instagramin tarinat-osioon tekstin "lepää rauhassa Janne".

Mentalisti Noora Karma julkaisi Instagramissa tekstin: "Syvimmät osanottoni Jannen poismenon johdosta. Voimia perheelle ja kaikille läheisille tässä suuressa surussa. Tämä on vain niin traagista. Lämmöllä sinua aina muistaen, Janne."

Kansanedustaja Fatim Diarra lähetti surunvalittelunsa läheisille.

Mukana kaudella ovat myös radiojuontaja Jone Nikula, somepersoona Samuel Chime, näyttelijä Satu Silvo, radiojuontaja Juha Perälä, poliisi Daniel Kalejaiye, yleisurheilija Maria Huntington, somevaikuttaja Miisa Nuorgam, poikkitaiteilija Cristal Snow, kokki Harri Syrjänen, mediapersoona Sabina Särkkä, pääsihteeri Rosa Meriläinen, räpartisti Uniikki eli Dan Tolppanen, yrittäjä Wilma Schlizewski ja artisti Ramses II.

Ohjelmaa juontaa Christoffer Strandberg.

Puhakka on esiintynyt ohjelmassa petolliset-roolissa yhdessä Cristal Snow'n, Jone Nikulan ja Dan Tolppasen kanssa.

Janne Puhakka ja Cristal Snow olisivat olleet finaalijaksossa ainoat jäljellä olevat petolliset.

Lue myös: Janne Puhakan sanat jäivät Tero Lehterän mieleen – tapasi valmennettavansa vain päiviä sitten

Janne Puhakan viimeinen somepäivitys täyttyi suruviesteistä: "Järkytys on suuri"

Janne Puhakan henkirikos järkyttää rauhallisella alueella Espoossa – näin naapuri Heikki kommentoi

Tuoreimmat aiheesta

Janne Puhakan kuolema