Jännittävä koe: Sammakko sai uuden raajan katkaistun tilalle – tutkijoiden löytö voi auttaa tulevaisuudessa amputoituja ihmisiä

AOP Sammakko
Koe tehtiin afrikankynsisammakolla. Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 08.11.2018 22:18

MTV UUTISET

Tutkijat ovat saaneet selville, että sammakko pystyy kasvattamaan uuden raajan katkenneen tilalle, kertoo Discover-lehti. Tämä voi olla tulevaisuudessa mahdollista myös ihmisellä.

– Ei ole mitään syytä, miksei myös ihmiskeho pystyisi uudistumaan, tutkimusta johtanut Tufts Universityn biologi Michael Levin toteaa lehdessä.

Hänen mukaansa sammakolla tehty löydös on todiste siitä, että myös ihmisen amputoitu raaja saattaa jonain päivänä kasvaa uudelleen omalle paikalleen.

Sammakolla raajan uudistumisessa olennainen rooli oli keltarauhashormonilla. Tutkijat laittoivat hormoniyhdistettä amputoidun takajalan kohdalle yhdessä bioreaktorin kanssa. Reaktori oli paikoillaan 24 tunnin ajan.

Noin kuuden kuukauden kuluttua uudistuneen raajan kasvu pysähtyi. Tässä ajassa uuteen raajan oli kehittynyt kattava hermosolujen ja verisuonien järjestelmä, ja raajan luut olivat vahvistuneet tarpeeksi.

Tutkijat uskovat, että sammakon jälkeen raajojen uudistumista on mahdollista kokeilla nisäkkäillä – lopulta myös ihmisillä.

Tuoreimmat aiheesta

Tiede