Rukalla miesten 20 kilometrin vapaan yhteislähtökilpailu oli norjalaisjuhlaa, vaikka supertähti Johannes Kläbo vetäytykin viivalta. Jari Isometsä kuuli kisan jälkeen taktiikkasopimuksesta, joka oli kätelty kulisseissa. Isometsä ottaa myös tiukasti kantaa suomalaishiihtäjien kilpailutilanteeseen vapaan hiihtotavan osalta.
LUE MYÖS: Iivo Niskanen putosi – norjalaiset juhlivat
Norja otti Rukan sunnuntaikisassa kolmoisvoiton. Nopein oli Harald Östberg Amundsen. Perässä Jan Thomas Jenssen ennätti toiseksi ja Martin Lowström Nyenget kolmanneksi.
Suomalaisista paras oli Arsi Ruuskanen, joka ylsi sijalle 14. Suomalaiset olivat mukana noin 13 kilometriin asti, kunnes alkoi tapahtua.
– Arsi pysyi kärkiletkassa vielä siinäkin vaiheessa, kun ruvettiin hiihtämään. Se kertoo, että hän on hyvässä kunnossa, MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä sanoo.
Iivo Niskanen oli lopulta 17:s. Hän hiihti kisan alkupuolella kärkijoukoissa.
– Iivolta aika perusveto. Hän pystyy hiihtämään vapaata hyvin, mutta sitten kun aletaan menemään oikeasti kovaa, niin Iivo yleensä tippuu. Niin kävi sitten tänäänkin.
Isometsä pitää kilpailun kärkihiihtäjien irtiottoa yllätyksenä.
– Ajattelin itse, että kukaan ei yrittäisi mitään, ja nähtäisiin 40 miehen loppukiri. Se, että siellä ruvettiin hiihtämään aikasemmin oli pieni yllätys, Isometsä sanoo.
Kilpailun luonne meni Isometsän mielestä täysin uuteen uskoon, kun aamulla kävi ilmi, että kisan suurin voittajasuosikki, norjalaistähti Johannes Kläbo vetäytyy lähtöviivalta flunssaoireiden vuoksi.
Norjalaismyrskyn väliin neljänneksi sijoittui Itävallan Mika Vermeulen, jolta Isometsä saikin mielenkiintoista lisätietoa kisan jälkeen.
– Hän kertoi, että he olivat tehneet norjalaisten kanssa sopimuksen, että lähdetään vetämään, sen takia tästä tuli vähän erilainen kisa. Pojat olivat keskenään sopineet, ettei oteta 40 miehen loppukiriä, Isometsä paljastaa.
Vapaalla ei luvassa pikavoittoja
Suomalaisten kärkihiihtäjien leipälaji on perinteisen puolella. Vapaalla tavalla menestys on ollut hailukkaa ja on Isometsän mukaan sitä lähitulevaisuudessakin.
– Meidän vahvimmat nimet, jotka taistelevat podiumsijoista, ovat enemmän perinteisen hiihtäjiä. Se muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla.
Mikä asiassa sitten mättää? Miksi suomalaiset eivät nouse vapaalla mukaan kärkikamppailuun? Isometsällä on selvä näkemys.
– Ongelman ydin tulee, kun aletaan tekemään kilpailunomaisia harjoituksia, niin silloin suomalainen hiihtäjä tahtoo laittaa pitovoidetta pohjaan ja tehdä sen perinteisellä.
– Lihaskestävyys, että jaksaa olla luisteluasennossa ja tehdä töitä silloinkin, kun maitohappoa tulee korvista ulos, se meiltä suomalaisilta puuttuu. Se kulttuuri voisi kyllä muuttua, että alettaisiin tehdä enemmän kovia harjoituksia vapaalla, Isometsä jyrähtää.
Valonpilkahdus on kuitenkin havaittavissa. Isometsä on toiveikas, että Suomen maajoukkuetasolle on tulossa nuoria lupaavia vapaan hiihtäjiä tulevaisuudessa. Ei kuitenkaan heti.
– Se muutos tapahtuu sitten vuosien päästä, ei vielä tänä vuonna.