Jos kolhit toista autoa pysäköintialueella, saat lain mukaan hävitä paikalta jättämättä yhteystietojasi

2:16img
Parkkipaikoilla kolisee enemmän kuin missään muualla liikenteessä. Autoliitto opastaa videollaan, miten parkkipaikalla peruutetaan turvallisesti.
Julkaistu 08.07.2023 13:57

Ville Järveläinen

Fiksu ja muitakin kuin itseään ajatteleva henkilö jättää yhteystietonsa ja auttaa asian selvittämisessä, mikäli sattuu esimerkiksi kolhaisemaan toista autoa parkkipaikalla. Laki ei itsensä ilmiantamista kuitenkaan vaadi.

Korkeimman oikeuden vuodelta 2014 olevan päätöksen mukaan autoilijan ei tarvitse ilmoittaa esimerkiksi parkkipaikalla tapahtuneesta pikkukolarista kolhitun auton omistajalle.

Ennakkopäätös liittyi Helsingissä vuonna 2009 sattuneeseen tapaukseen, jossa autoilija kolhaisi parkkipaikalla toista autoa, mutta poistui paikalta jättämättä lappua tai muuta viestiä.

Korkein oikeus oli sitä mieltä, että syytetyn itsekriminointisuojan vuoksi kenelläkään ei ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tapauksen selvittämiseksi.

Lue myös: Yli sata autoilijaa munaa tänäänkin kalliisti: "Tuhat euroa tai jopa enemmän"

Jos sattuu, on pakko auttaa

Itsekriminointisuoja ei kuitenkaan poista korvausvelvollisuutta, ja tässäkin tapauksessa autoa kuljettanut henkilö tuomittiin päiväsakkoihin silminnäkijän kertomuksen perusteella.

Mikäli tapaukseen liittyy henkilövahinkoja, on jokaisella myös auttamisvelvollisuus itsekriminointisuojasta huolimatta. Myös onnettomuuden osallisen liikennepako on rangaistava teko.

Kaksi prosenttia myöntää luikkineensa pois paikalta

Kolarikorjaamo Autoklinikan vuonna 2019 teettämän kyselyn mukaan 85 prosenttia suomalaisista uskoi, että parkkipaikkakolhun sattuessa yhteystietojen jättäminen tai poliisille ilmoittaminen on pakollista.

– Lakiin kirjoitettu itsekriminointisuoja sallii syyllisen poistumisen kenellekään tapahtuneesta kertomatta, Autoklinikan myyntijohtaja Pentti Oksanen kertoi tuolloisessa tiedotteessa.

Jopa 44 prosenttia Autoklinikan kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoi, että heidän parkissa ollutta autoaan oli joskus kolhittu, eikä syyllinen ollut jättänyt yhteystietojaan. 12 prosenttia kertoi, että heidän autoaan kolhinut kuljettaja jätti reilusti tietonsa.

Kaksi prosenttia vastanneista myönsi itse kolhineensa joskus toista autoa ja poistuneensa paikalta jättämättä yhteistietojaan. Joka kymmenes kertoi kolhutilanteissa jättäneensä yhteystietonsa.

Lue myös: Helsinkiläinen Tia pysäköi autonsa omaan ruutuunsa, aamulla tuulilasi oli täysin murskana: "Sitä ajattelee maksavansa siitä, että näin ei kävisi"

Artikkeli on julkaistu aiemmin toukokuussa 2021.

Lähteet: Autoklinikka, Laki Helsinki, KKO

Tuoreimmat aiheesta

Autot