Joukko europarlamentaarikkoja politiikan eri laidoilta yrittää jälleen edistää muutosta, jossa EU luopuisi kellojen siirtämisestä kesä- ja talviaikaan.
Ryhmässä mukana oleva suomalaismeppi Merja Kyllönen (vas.) kertoo STT:lle, että ryhmä on lähettänyt asiasta kirjeen EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille.
– Nyt meillä tärkein projekti on saada komissio heräämään, Kyllönen sanoo.
Asia jäi EU:ssa jumiin koronaviruspandemian aikana.
Komissio antoi jo vuonna 2018 ehdotuksen, jolla kellojen siirtelystä luovuttaisiin. Parlamentin kanta on ollut myönteinen, mutta jäsenmaista koostuva neuvosto ei ole ottanut asiaan kantaa.
Meppiryhmän toiveena on, että pian aloittava uusi komissio antaisi asiasta uuden esityksen tai virittäisi neuvotteluja edellisestä esityksestä.
– Komission pitäisi nyt toimia siinä veturin roolissa, että saataisiin homma taas liikkeelle, Kyllönen sanoo.
Lue myös: Muistithan siirtää kelloja?
Kymmeniä jäseniä eri parlamenttiryhmistä
Meppiryhmän on perustanut irlantilainen Seán Kelly keskustaoikeistolaisesta EPP:stä. Kyllösen mukaan ryhmään on tähän mennessä liittynyt kymmeniä meppejä eri parlamenttiryhmistä.
Tarkoituksena on, että mukana olisi europarlamentaarikkoja kaikkialta unionista.
– Käsittääkseni Pohjoismaat ovat olleet hyvin aktiivisia, samaten kuin keskinen Eurooppa, Kyllönen sanoo.
Suomalaismepeistä työssä ovat mukana Kyllösen lisäksi ainakin Eero Heinäluoma (sd.) sekä vasemmistoliiton Li Andersson ja Jussi Saramo.
Kyllösen mukaan asiaan on jo suhtautunut kiinnostuneesti kreikkalainen liikennekomissaariehdokas Apostolos Tzitzikostas, jonka tontille asia kuuluisi.
Lue myös: Tämän takia kellojen siirtelystä ei ole vieläkään luovuttu: "Se on jumissa"
Kyllönen: Iso symboliarvo
Kyllönen perustelee kellojen siirtelystä luopumista sillä, että kyse on eurooppalaisten tahdosta.
Yli 80 prosenttia kannatti siirtelyn lopettamista, kun komissio järjesti aiheesta EU:n laajuisen kansalaiskyselyn vuonna 2018. Suuren suosion saaneeseen kyselyyn tuli 4,6 miljoonaa vastausta eri puolilta Eurooppaa.
– Tällä on tosi iso symboliarvo, koska niin moni eurooppalainen lähti silloin, kun tätä selvitettiin, liikkeelle tämän asian kanssa.
Kyllönen edisti luopumista jo edellisellä meppikaudellaan vuosina 2014–2019. Hän jaksaa uskoa asian etenemiseen, sillä jumin syy oli erimielisyyksien sijaan pandemia.
Kyllöselle itselleen ei ole väliä, menisikö Suomi pysyvästi talvi- vai kesäaikaan. Aiemmin hän on ajanut pysyvää talviaikaa, mutta sanoo tulleensa "ehkä vanhemmiten pragmaattisemmaksi".
Nyt hän toivoo ylipäätään, että asiaan saataisiin yhteinen ratkaisu.
– Se on paljon tärkeämpää kuin se, että voittaako se minun intohimoni.