Kaikki liikkumattomuus ei ole samanarvoista. Asiantuntija antoi arvionsa joululeffamaratonista ja siitä, mitä sen sijaan kannattaisi harrastaa.
Liika istuminen on kuolemanriski, vaikka liikkuisit. Kaikki paikallaanolo ei kuitenkaan ole samanarvoista.
Australialaisyliopiston tutkimuksessa havaittiin, että television edessä kököttäminen on haitallisempaa kuin esimerkiksi lukeminen.
– Tiedämme jo, että fyysinen aktiivisuus suojaa dementiariskiltä, ja sitä [liikkumista] kannattaakin suosia, jos yrität parantaa aivojesi terveyttä, tutkimusta tehnyt Maddison Mellow totesi tiedotteessa.
– Tähän saakka emme kuitenkaan olleet suoraan tutkineet, voisiko aivoterveys hyötyä siitä, että vaihdamme yhdenlaisen liikkumattomuuden toiseen.
Lue myös: Jouluttajan tunnelman luoja: Helena askarteli kotiinsa näyttävän styroksitakan
Tällainen liikkumattomuus oli hyödyllistä muistille ja ajattelulle
The Journals of Gerontology Series A -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kirjaan tarttuminen on aivoille hyödyksi, vaikka lukeminen tapahtuu liikkumatta.
Tutkimuksessa seurattiin 397 iäkkäämmän aikuisen aktiivisuuskaavoja 24 tunnin ajan. Koehenkilöt olivat australialaisia ja yli 60-vuotiaita.
Kävi ilmi, että paikallaanolo, joka on sosiaalisesti tai henkisesti stimuloivaa, oli itse asiassa hyödyllistä muistille ja ajattelulle. Hyödyllisiä paikallaanoloja olivat esimerkiksi lukeminen, musiikin kuuntelu, rukoilu, askartelu, instrumentin soittaminen tai juttelu muiden kanssa.
Esimerkiksi television katsominen tai videopelin pelaaminen eivät kuitenkaan tuoneet samantyylisiä hyötyjä. Tutkijoiden mukaan paikallaanolossa lieneekin hierarkia, ja osa liikkumattomuudesta on terveydelle edullisempaa kuin muut tavat.
– Havaitsimme, että paikallaanolo, joka tarjoaa henkistä stimulaatiota tai sosiaalista yhteyttä, on eduksi kognitiivisille kyvyille, mutta toiset paikallaanolon tavat, kuten television katsominen tai pelaaminen, vaikuttavat negatiivisesti, Mellow sanoo.
– Vaikka "liiku enemmän, istu vähemmän" on erittäin totta kardiometaboliselle terveydelle ja aivoterveydelle, tutkimuksemme osoittaa, että liikkumattomuuden ja kognitiivisten kykyjen yhteyden ajattelemisessa tarvitaan monipuolisempaa lähestymistapaa.
Lue myös: Miksi takapuoleen sattuu? Syitä on monia – osa vaatii lääkärissä käynnin, osa helpottaa itsekseen
Silti kannattaa liikkua
Joulun aikaan Mellow suosisi liikkumista, joka tuottaa iloa ja nostaa sykettä.
– Jopa pienillä viiden minuutin "aikavaihteluilla" voi olla etuja. Jos haluat todella pitää jouluelokuvamaratonin, yritä jossain vaiheessa palastella mukaan hieman fyysistä aktiivisuutta, tai kognitiivisesti sitouttavampaa toimintaa, kuten lukemista.
Lue myös:
Nipisteleekö pakaralihaksia istuessasi toimistossa päivät pitkät? Saatat kärsiä nukkuvan pakaran syndroomasta
Päivin talon päädyssä lentää poroja ja kaksimetrinen reki: "En olisi uskonut, että tällainen suosio tulee"
Jude Law teki paljastuksen ikonisesta Holiday-jouluelokuvasta – ja tuotti karvaan pettymyksen radiojuontajalle
Katso myös: Mikaelin ällistyttävät kikat glögin valmistukseen
10:17
Lähteet: University of South Australia, The Journals of Gerontology Series A