Kalapedikyyrissä käynyt nainen menetti varpaankyntensä – lääkäri tyrmää hoidon: "En suosittele"

Kalapedikyyri aiheutti lääkärin mukaan mitä todennäköisemmin nuoren naisen varpaankynsien putoamisen. Kynsien kasvaminen takaisin vie noin puolisentoista vuotta.

Kalapedikyyrissä Garra rufa -kalat näykkivät kuollutta ihosolukkoa jalkojen pinnalta samalla uudistaen ihoa suustaan erittämän dietanoli-entsyymin avulla. Hoitoa mainostetaan rentouttavana ja kaunistavana, mutta vaikutus voi olla myös päinvastainen.

JAMA Dermatology  -lääkejulkaisussa esitellyssä raportissa kerrotaan, että parikymppinen nainen menetti varpaankynsiään kalapedikyyrin seurauksena. Nainen kävi näyttämässä ihotautilääkärille jalkojaan, joiden varpaankynnet olivat mystisesti lopettaneet kasvamisen ja sen jälkeen alkaneet putoilemaan.

Lääkäri ei löytänyt ilmiölle muuta syytä kuin naisen pari kuukautta ennen varpaankynsien oireilua ottaman kalapedikyyrin.

– Todennäköistä on, että kalat ovat rappeuttaneet kynsien soluväliainetta, vaikka mekanismi tämän taustalla ei ole täysin selvä, sanoo ihotautilääketieteen yliassistentti ja kyseistä naista hoitanut Shepri Lipner Gizmodo-sivustolle.

Jalkakylpyyn jää bakteereita puhdistuksesta huolimatta

Vaikka kauneushoitolat puhdistaisivat kalat ja pedikyyriammeet asiakkaiden välissä, ei ole mahdotonta, että ammeeseen jää tauteja levittäviä bakteereja.

– En suosittele kalapedikyyrejä mihinkään lääketieteelliseen tai esteettiseen käyttöön, Lipner toteaa.

Yhdysvaltalaisen CNN:n haastattelema ihotautilääkäri Antonella Tosti puolestaan ei ole vakuuttunut, että kalapedikyyri on varpaankynsien kadon syynä. Tostin mukaan syy saattaa olla paljon arkipäiväisempi, kuten päällekkäin limittyvät varpaat tai korkokenkien käyttö.

Kynnet kasvavat takaisin puolessatoista vuodessa

Varpaankyntensä menettänyt nuori nainen saa mitä luultavimmin kyntensä takaisin – muttei pitkiin aikoihin. Varpaankynnet kasvavat keskimäärin millimetrin kuukaudessa, joten täysimittaisten kynsien kasvaminen kestää noin 1,5 vuotta. Lue tästä kuusi muuta asiaa, joita et kynsistäsi tiennyt!

– Sen vuoksi meidän täytyy odottaa melko pitkä tovi nähdäksemme lopputuloksen, Lipner sanoo.

***


Lue myös:

    Uusimmat