Uusi MM-rallikausi on alkanut äärimmäisen tasaisena. Kun kaksi ensimmäistä osakilpailua on ajettu, neljän kärki mahtuu vain 12 pisteen sisään. Hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä on vielä toistaiseksi ilman voittoa, mutta puhtaasti vauhdin puolesta suomalaistähti on ollut omaa luokkaansa.
LUE MYÖS: Rallin MM-sarjassa on käsillä poikkeuksellinen tilanne – kaksi entistä suomalaiskuskia lyövät silti Ott Tänakinkin laudalta
Vuosi sitten Rovanperän mestaruusmarssi käynnistyi toden teolla Ruotsista, missä hän ajoi perjantain heikosta lähtöpaikasta huolimatta ensimmäisen kuudesta voitostaan.
Kahden kisan jälkeen Rovanperän johtomarginaali MM-sarjassa toisena olleeseen Thierry Neuvilleen oli 14 pistettä eli kaksi pistettä enemmän kuin ero tämänvuotisen kärkimiehen Ott Tänakin ja neljäntenä olevan Elfyn Evansin välillä.
Näistä lähtökohdista monet ovat Rovanperän uran parhaan Monte Carlo -rallin jälkeen ihmetelleet, miksi suomalainen oli Ruotsissa tällä kertaa niin vaisu, että oli lopputuloksissa vasta neljäs. Yhtä lailla ihmetystä herätti Montea täysin poikkeuksellisella tavalla dominoineen Toyotan jääminen lumirallissa kokonaan palkintosijojen ulkopuolelle. Näin tapahtui nyt ensimmäisen kerran sitten vuoden 2018.
Rovanperän kohdalla asioiden todellinen laita paljastuu pintaa syvemmältä.
Kauden pohja-aikatilasto on sikäli nurinkurinen, että MM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen johtavalla Tänakilla on tilillään vain yksi pohja-aika – saavutus, joka on erittäin harvinainen. Tilaston kärjessä on kuitenkin Rovanperä 12 pohja-ajallaan.
Erikoiskoeaikoja tarkasteltaessa paljastuu, että Rovanperän perusvauhti kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa on ollut kilpailijoihin nähden ylivertaista. Montessa Rovanperä jäi pohja-ajasta keskimäärin 0,10 sekuntia kilometrillä, Ruotsissa 0,08.
Kauden kaikki 36 tähänastista erikoiskoetta yhteen luettuna ero on ollut keskimäärin 0,09 sekuntia kilometrillä.
Tällaisella lukemalla yleensä voitetaan MM-ralleja. Vuosina 2020–2023, kolmen tallin aikakaudella, ajetuissa 34 MM-rallissa voittoa juhlinut kuljettaja on jäänyt pohja-ajasta keskimäärin 0,10 sekuntia kilometrillä.
Tänä vuonna täyden kauden ajavista kuljettajista Rovanperän jälkeen seuraavaksi kovin lukema on 0,22 sekuntia kilometrillä. Ja mikä yllättävintä, se kuuluu Evansille, Rovanperän runsaasti kritiikkiä saaneelle tallikaverille.
Tämä Evansin vauhti on sekin viime vuosina ollut yleensä takuuvarmaa palkintopallikyytiä. Nyt walesilaisella on tilillään sijat neljä ja viisi.
Täyden kauden ajavien kuljettajien keskimääräinen* ero pohja-aikaan kauden 2023 kahdessa ensimmäisessä MM-rallissa:
kuljettaja: | talli: | s/km: |
Kalle Rovanperä | Toyota | 0,09 |
Elfyn Evans | Toyota | 0,22 |
Thierry Neuville | Hyundai | 0,25 |
Ott Tänak | M-Sport | 0,33 |
Takamoto Katsuta | Toyota | 0,43 |
Esapekka Lappi | Hyundai | 0,52 |
Pierre-Louis Loubet | M-Sport | 0,89 |
* Keskiarvona on käytetty mediaania eli keskilukua. Kunkin kuljettajan kohdalla mukaan on laskettu vain ne erikoiskokeet, jotka hän on ajanut läpi.
Rovanperältä kauden ensimmäisissä kisoissa nähty vauhti kestää vertailun likimain mihin tahansa lähihistoriassa ajettuun MM-rallikauteen – olkoonkin, että eri vuosien välinen vertailu ei tässä tapauksessa ole järin mielekästä muun muassa erilaisten olosuhteiden ja tieprofiilien vuoksi.
Mutta kun verrokiksi ottaa koko 2000-luvun ajalta MM-sarjaa kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen johtaneet kuljettajat, Rovanperää kovempaan lukemaan ovat yltäneet vain Sébastien Ogier ja Sébastien Loeb. Heistä Ogier jäi kauden 2016 kahdessa ensimmäisessä kisassa pohja-ajasta keskimäärin 0,02 sekuntia kilometrillä. Loebin lukema oli täsmälleen sama vuonna 2009.
Nyt MM-sarjaa johtavan Tänakin lukema on 0,33. Vuosi sitten Rovanperä johti MM-sarjaa lukemalla 0,21 ja kaksi vuotta sitten lukemalla 0,31.
Kauden 2023 avanneessa Montessa Rovanperän edelle ehti vain tallikaveri Ogier, joka oli omassa suorikkirallissaan lyömätön jo yhdeksännen kerran urallaan. 39-vuotiaan ranskalaistähden keskimääräinen ero pohja-aikaan oli tälläkin kertaa mitätön: 0,02 sekuntia kilometrillä.
Ruotsissa Rovanperän palkintopallisijoitus, jopa voitto, karkasi paitsi perjantain lenkin ensimmäisen erikoiskokeen, Brattbyn, olosuhteisiin myös siihen, ettei hän saanut autostaan parasta irti, kun erikoiskokeita ajettiin läpi toistamiseen.
Kun pätkät ajettiin ensimmäisen kerran, Rovanperä jäi pohjista keskimäärin 0,01 sekuntia kilometrillä, toiseen kertaan ajettaessa vastaava ero oli 0,21. Mielenkiintoista kyllä, nämä lukemat ovat likimain täsmälleen samat kuin vuosi sitten (0,02 ja 0,21), jolloin Rovanperä siis juhli Ruotsissa voittoa.
Jos hänen vauhtinsa jatkuu tulevissakin kisoissa samalla tasolla kuin nyt on nähty, seuraavia juhlia tuskin tarvitsee odottaa kovin kauaa.