Kammottava moka! EM-kisoissa jäätiin senttien päähän jymypaukusta

Jalkapallon miesten EM-kisoissa Tshekki ja Georgia tasasivat pisteet lauantaina F-lohkon ottelussa lukemin 1–1. Ottelun suurin sankari oli Georgian maalivahti Giorgi Mamardashvili, joka venyi ottelussa useaan huipputorjuntaan. Molemmat joukkueet ovat kahden ottelun jälkeen yhdessä pisteessä. Päätösottelussa Tshekki kohtaa Turkin ja Georgia Portugalin.

Tshekin suuresta hallinnasta kertoo se, että Uefan tilastojen mukaan Tshekki loi ottelussa peräti 26 maalintekoyritystä. Georgialle yrityksia kirjattiin vain viisi. Maaliodottamaa Tshekki loi peräti yli kolmen maalin verran.

Ottelun avauspuoliskolla Georgia onnistui maalinteossa, mutta pelillisesti Tshekki oli selvästi Georgiaa edellä. Tilastojen mukaan maalintekoyritykset kirjattiin avauspuoliskolla Tshekin eduksi peräti 14–3. Myös maaliodottamaa Tshekki pystyi luomaan yli 1,7 maalin verran. Georgian pelaajat saivat jatkuvasti kiitellä maalivahti Mamardashvilia, joka venyi useaan huipputorjuntaan. Maalivahti edustaa seurajoukkuetasolla espanjalaisseura Valenciaa.

Ensimmäisen puoliajan lopulla nähtiin suurta draamaa, kun pallo osui tshekkiläispuolustajan käteen, ja VAR-tarkistuksen jälkeen Georgialle tuomittiin rangaistuspotku. Georgia käytti saumansa upeasti, kun Georges Mikautadze laukoi pallon varmasti alakulmaan.

Toiselle puoliajalla Tshekki lähti raivoisasti metsästämään tasoitusmaalia. Palkinto tuli 59. peliminuutilla, kun taitavana maalintekijänä tunnettu Patrik Schick runnoi 1–1-tasoitusmaalin. Tshekki loi jatkuvasti vaarallisia A-luokan maalipaikkoja, mutta Georgian tähtivahti Mamardashvili pelasi kenties elämänsä ottelun.

Ottelun lisäajan viimeisellä minuutilla Georgialle aukesi vielä kultainen sauma viedä voitto kotiin. Punapaidat vastahyökkäsivät kolmella yhtä vastaan, mutta vaihtomies Saba Lobzhanidzen laukaus noin kymmenestä metristä nuosi sentin verran liian korkealle.

Lue myös:

    Uusimmat