Kankaanpään äärioikeistoterrorismijutun oikeudenkäynti alkaa

Tutkinnanjohtaja Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Toni Sjöblom Lounais-Suomen poliisilaitoksen mediatilaisuudessa Porin poliisilaitoksella 3. joulukuuta 2021.
Epäillyiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä. Lehtikuva
Julkaistu 21.08.2024 07:22

MTV UUTISET – STT

Kankaanpään äärioikeistoterrorismijutun oikeudenkäynti alkaa tänään valmisteluistunnolla Satakunnan käräjäoikeudessa. Epäillyt rikokset on tehty vuosina 2018-2023 Kankaanpäässä Satakunnassa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on aiemmin kertonut, että epäillyt rikokset liittyvät äärioikeistolaiseen, rasistiseen ja uusnatsistiseen ideologiaan.

– Etenkin ydinhenkilöiden osalta on hyvin paljon todisteita ja näyttöä hyvinkin pitkälle menneestä radikalisoitumisesta. Uskonnollisia sävyjä saaneesta hurahtamisesta uusnatsistiseen, osin mytologiseen ideologiaan, johon liittyy akselerationistisia pyrkimyksiä, sanoi Rappe STT:lle tammikuussa.

Poliisin mukaan ryhmä edustaa hyvin äärimmäistä akselerationistista äärioikeistolaisuuden suuntausta, missä nyky-yhteiskunta nähdään vihollisena ja sen väkivaltaista romahduttamista pyritään nopeuttamaan muun muassa terrori-iskuilla.

Lue myös: Kankaanpään terroriepäiltyjen uskotaan suunnitelleen tekoa yli puoli vuotta – nämä ovat "Kankaanpään natsiporukan" kolme suurinta kysymysmerkkiä

Syytteen asiassa sai kuusi ihmistä. Yhtä heistä syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä räjähderikoksesta ja kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten. Myös toista henkilöä syytetään kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.

Rappen mukaan terrorismirikokset, joista syytteet nousivat, edellyttävät, että aiottaisiin tehdä jonkinlainen terrorismirikos. Hän kuitenkin korostaa, että epäillyillä ei ole ollut konkreettista suunnitelmaa millekään iskulle.

– Mitään konkreettista vakavaa suunnitelmaa ei ole tullut esille.

"Vahva motivaatio väkivaltaan"

Terrorismirikosten lisäksi asiassa on nostettu syytteitä väkivalta-, ampuma-ase- ja räjähderikoksista. Niillä ei epäillä olleen terroristista tarkoitusta, mutta Rappen mukaan myös ne kytkeytyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan.

Rappe sanoo, että epäillyillä vaikuttaa olleen varsin vahva motivaatio väkivaltaiseen toimintaan.

– Se on edennyt niin pitkälle, että on varustauduttu räjähdysainein ja ampuma-asein ja sitten on muutamia jopa konkreettisia väkivallantekoja, joista enin osa näyttää olevan motivoituja tämänkaltaisen ideologian perusteella.

Lue myös: MTV Kankaanpäässä: Terroririkoksista epäillyt veljekset tunnettiin pikkukylällä hiljaisina nuorina miehinä – "En millään voi uskoa, että he olisivat suunnitelleet tekevänsä terrori-iskun"

Epäillyt rikokset on tehty vuosina 2018–2023 Kankaanpäässä Satakunnassa.

Poliisin mukaan epäiltyihin kohdistuneet tutkintatoimet alkoivat joulukuussa 2019. Silloin heitä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta, ja heiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä. Sen jälkeen joukko oli poliisin mukaan tarkassa seurannassa.

Poliisi on aiemmin kertonut epäiltyjen hankkineen ja käsitelleen ampuma-aseita, dynamiittia sekä ammoniumnitraattia sisältävää lannoitetta. Poliisin mukaan miehet opettelivat aseiden ja räjähdysaineiden käyttöä muun muassa valmistamalla lannoitteesta räjähdysainetta ja kokeilemalla räjähteiden käyttöä.

Lue myös: Poliisi on aloittanut Kankaanpään "natsiporukan" kuulustelut – näin koko terrorismitutkinta sai alkunsa: Taustalla sattuma ja vähäpätöinen huumejuttu

Kankaanpään terrorismiepäillyt äärioikeiston äärilaidasta – tätä heidän edustamansa akselerationismi tarkoittaa

Viittä ihmistä epäillään terroriteon suunnittelusta Suomessa – epäillään räjähteisiin liittyvästä rikoksesta

Tuoreimmat aiheesta

Äärioikeisto