Kärppien kanadalaishyökkääjä ihmetteli finaalien otteluohjelmaa

Ben Maxwell ja Pekka Saravo
Ben Maxwell ja Pekka Saravo Str / Lehtikuva
Julkaistu 19.04.2015 15:13

MTV SPORT - STT

18 tuntia ja 43 minuuttia. Sen verran oli Tapparalla ja Kärpillä aikaa palautua sillä välin, kun SM-liigan toinen finaali päättyi perjantaina Tampereella ja kolmas alkoi lauantaina Oulussa.

Täydessä mitassaan finaalisarja tarjoaisi seitsemän peliä 11 päivään. Se on ollut tiedossa jo pitkään, joten katse eteenpäin: olisiko ensi vuonna viisaampaa tehdä toisin?

Kysymyksenasettelu oli varovainen, mutta varovaisia olivat vastauksetkin, sillä kesken finaalien kukaan ei halua ryhtyä kitisijäksi.

-Olisihan se pelin laadunkin kannalta parempi, että pelattaisiin joka toinen päivä. Kun välipäivä ehdittäisiin hehkuttaa ja sitten olisi pelipäivä, se olisi kaikkien kannalta hyvä, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi.

-Mutta ymmärrän senkin täysin, että perjantai ja lauantai on aika isoja myyntipäiviä. Pitää miettiä sitäkin puolta.

Mennään sinne minne sanotaan, oli Tappara-luotsi Jussi Tapolan anti puheenaiheeseen.

-Kieltämättä se on kovaa, varsinkin kun on vielä matkustaminen päälle, ja molemmat pelanneet seitsemän peliä välierissä.

-Mutta se on molemmille sama, Tapola lisäsi, kuten tekivät kaikki muutkin aiheesta haastatellut valmentajat ja pelaajat.

Toimisiko NHL-malli?

Kärppien kanadalaissentterin Ben Maxwellin mielestä Suomessa kannattaisi pohtia NHL-mallin kokeilemista.

-Aikataulu olisi paljon kevyempi, jos ensin pelattaisiin kaksi ottelua Oulussa ja sitten kaksi Tampereella, hän havainnollisti.

Maxwell arveli, että eteläisemmän Suomen joukkueet pelaavat ihan mielellään vuorotellen kotona ja vieraissa, mutta Kärpät on ongelmallisempi tapaus niin itselleen kuin vastustajilleen.

-Oulusta pitää lentää melkein kaikkialle, paitsi ehkä Jyväskylään. Edestakaisin matkustelusta tulee joukkueelle stressiä.

Maxwellin joukkuetoveri Julius Junttila veti kulmat kurttuun otteluruuhkan mielekkyydestä kysyttäessä.

-Onhan se vähän outoa, että pelataan pitkä sarja, ja sitten ängetään hirveän pieneen läjään kaikki ratkaisupelit. Mitataanko siinä, kenen kunto kestää, vai mitä haetaan?

Tuoreimmat aiheesta

Liiga